Noah 3D. Ohjaaja: Darren Aronofsky. Pääosissa: Russell Crowe, Jennifer Connelly, Ray Winstone, Emma Watson, Logan Lerman, Anthony Hopkins. 2h 14 min. K-12. 2014.
Hollywoodissa tapaa ilmestyä kaksi eri studioiden suuren budjetin, samaa aihepiiriä sivuavaa elokuvaa samoihin aikoihin. Samalla ovenavauksella teattereihin ovat saapuneet milloin tulivuorenpurkaukset, milloin meteoriitit, milloin muurahaiset. Tänä vuonna vuorossa ovat Herkulekseen sekä Vanhan testamentin myytteihin keskittyvät parit.
Viimeksi mainituista ensimmäiseksi ehti Darren Aronofskyn Noah Ridley Scottin Mooseksen vaiheista kertovan Exodus: Gods and Kingsin odottaessa vuoroaan. Mel Gibsonin Passion of the Christin jälkeen raamatullisten elokuvien osastolla onkin ollut hiljaisempaa.
Noah tulkitsee monista varhaisista kulttuureista ja muun maussa Raamatusta ja Gilgamešista tuttua tarinaa vedenpaisumuksesta.
Elokuvan alussa maailma on jakautunut Aatamin ja Eevan poikien Kainin ja Setin sukujen muodostamiin heimoihin, jotka kilpailevat keskenään luonnonvaroista ja ideologisesti kuin kylmänsodan aikaiset suurvallat. Kainin jälkeläiset tuhoavat ympäristöään ja elävät synnissä Setin sukuhaaraan kuuluvan Nooan perheen pyrkiessä elämään sovussa faunan kanssa.
Kaikkivaltiaaseen uskonsa hylänneen ja itsensä luomakunnan herraksi nostaneen ihmiskunnan taustalla näkyvät myös nykypäivään kiinnittyvät ympäristöteemat.
Kuten tunnettua, Nooa saa jumalaisen näyn rakentaa vedenpäällinen eläintarha suojaksi tuhotultavalta, jonka Jumala langettaa päästäkseen eroon luomastaan saastasta eli ihmisistä.
Aronofsky ei kumartele lähdetekstilleen vaan ottaa taiteellisia vapauksia. Suhde intertekstiin säilyy tunnistettavana mutta löyhänä. Noahilla on hyvin vähän yhteistä takavuosikymmenten Raamattu-elokuvien kanssa, läheisempää sukua se on viime vuosien antiikin mytologiaan sijoittuville suuren budjetin eeppisen mahtipontisille ja visuaalista näyttävyyttä korostaville elokuville.
Rohkein tulkinta ovat Nooan apuna häärivät langenneet enkelit, jotka Jumala on muuttanut kuusikätisiksi, römeä-äänisiksi ja kiiluvasilmäisiksi hirviöiksi. Lasten huoneen seinällä roikkuvan suojelusenkelin kuvan sijaan ne muistuttavat transformersin ja suohirviön rumaa, kyttyräselkäistä lasta.
Aronofsky tutki jo Black Swanissa ja Unelmien sielunmessussa henkilöhahmojen sisäistä tuhoutumista. Myös Nooa taistelee henkisesti mutta säilyttää ulkoisesti rauhansa raskaista valinnoistaan huolimatta. Järkähtämättömästi hän on valmis toteuttamaan jumalansa armottomimmatkin käskyt, vaikka ne kehottaisivat murhaamaan oman lapsenlapasen.
Koska Nooa saa näkynsä unessa, elokuva ehdottaa myös tulkintaa uskonnolliseen psykoosiin vaipuneesta, houreisiin uskovasta fanaatikosta.
Noah on totinen, melodramaattinen ja yliampuva kuten lähdetekstinsäkin. Tahattomat huumorin pilkahdukset jäävät Anthony Hopkinsin esittämän erakon sekavaan toikkarointiin.
J. K. SILVENNOINEN
