Holmes NYC (Elementary). Ensimmäinen tuotantokausi. Ohjaus: Robert Doherty. Pääosissa: Jonny Lee Miller, Lucy Liu, Aidan Quinn. Jaksoja: 19. K-12.
Arthur Conan Doylen luoma Sherlock Holmes on populaarikulttuurin tunnetuimpia fiktiivisiä hahmoja, mistä osoituksena ovat häneen pohjautuvat lukuisat näytelmät, romaanit, novellit, pelit ja liki kolmesataa elokuvaa ja tv-sarjan jaksoa.
Holmes-liukuhihna on hyvässä öljyssä vielä 2000-luvullakin. BBC:n ja Hartswood Filmsin tuottama Uusi Sherlock (alkup. Sherlock) siirsi vanhat mysteerit nykypäivään onnistuneesti. Viktoriaanisen ajan miljöön vaihtuminen arkisempaan ja tutumpaan ympäristöön mahdollisti keskittymisen Holmesin ja tohtori Watsonin henkilöhahmoihin, joita Benedict Cumberbatch ja Martin Freeman onnistuneesti näyttelivät.
Guy Ritchien ohjaamat Sherlock Holmes (2009) ja Sherlock Holmes: A Game of Shadows (2011) pysyttelivät 1800-luvulla, mutta irtautuivat perinteestä korostamalla Robert Downey Jr:n esittämän salapoliisin itsepuolustustaitoja. Räjähdyksiä, takaa-ajoja ja väkivaltaa sisältävät elokuvat olivat perustason Hollywood-viihdettä, ja rähjäinen, nyrkkeihinsä lähes yhtä paljon kuin aivoihinsa luottava Holmes uskottava toimintasankari.
Tuoreimpia suuren budjetin Holmes-sovituksia on CBS:n tuottama Holmes NYC (alkup. Elementary), jota Suomessa esittää Nelonen. Juonen epärealistinen koukeroisuus, väkivallan lisääntyminen ja tapahtumien nopeus liittää sen 2000-luvun Holmes-variaatioihin. Sama kehitys näkyy myös muun muassa Sophie Hannahin kirjoittamassa uudessa Hercule Poirot- romaanissa.
Holmes NYCin näkyvimpiä muutoksia ovat Holmesin siirtäminen Baker Streetiltä nykypäivän New Yorkiin ja tohtori Watsonin muuttuminen naiseksi. Samalla se jatkaa uusien tulkintojen linjaa, jossa Holmes on etäännytetty yläluokkaisuudesta ja hienostuneisuudesta, jotka leimasivat vielä 1940-luvulla Basil Rathbonen ja 1980-luvulla Jeremy Brettin esittämiä hahmoja.
Tietynlainen arroganssi ja sosiaalinen kylmyys ovat kuitenkin säilyneet maailman kuuluisimman salapoliisin tunnistettavina piirteinä. Hugh Laurien näyttelemä Gregory House pohjasi vahvasti Sherlock Holmesin hahmoon, joten on hieman ironista, että Holmes NYC on puolestaan imenyt aineksia Housesta. Jonny Lee Millerin tulkitsemassa hahmossa korostuvat autistiset, miltei robottimaiset, piirteet. Miller hoitaa ruutunsa ammattimaisesti, mutta missään tapauksessa hän ei tule nousemaan ikimuistettavimpien Holmesien joukkoon.
Holmes NYC:ssä Sherlockin suhde huumeisiin saa kohosteisen aseman. Jo Arthur Conand Doyle kirjoitti Holmesin kiihottuvan paitsi viulunsoitosta ja mysteereistä myös kokaiinin tajuntaa laajentavista vaikutuksista. On kuitenkin syytä muistaa, että 1800-luvulla kokaiini ei ollut samalla tavoin stigmatisoitu aine kuin nykyään. Holmes NYCin lähtötilanteessa Holmes on vieroitushoidosta palaava narkomaani, joka saa isänsä valtuuttaman ja palkkaamaan Joanne Watsonin vahtimaan, ettei valkoinen pulveri löydä tietään poliisikonsultin limakalvoille.
Lucy Liun Watson esitetään tavanomaista aktiivisempana ja voimakkaampana hahmona, ei ainoastaan Holmesin toiminnan havainnoijana ja passiivisena subjektina.
Huumeriippuvuuden lisäksi sarjan edetessä esiin putkahtelee toistuvasti Sherlockin vaikea suhde isäänsä. Watsonia taas painavat muistot lääkärin uran päättäneestä potilaan kuolemasta. Menneisyyden haamut retuutetaan kaapeista toistuvasti luomaan mielikuvaa etenevästä sarjasta, jonka hahmot kehittyvät. Ensimmäisen tuotantokauden mitassa näin ei kuitenkaan tapahdu.
Toisaalta tuttua hahmoa ei tarvitse samalla tavoin esitellä ja kehittää, ovathan Holmesin keskeiset piirteet ja toimintatavat jo valmiiksi tuttuja. Havainnon tarkkuuteen ja päättelyn salamannopeuteen perustuva looginen järkeily on se piirre, jota ilman Holmes ei olisi Holmes ja johon hänen suosionsa perustuu.
Doylen kirjoissa Holmesin selvittämät tapaukset voivat olla arkisia, eivätkä lähimainkaan aina sisällä ruumiita. Holmes NYCissä voi sen sijaan olla varma, että Holmesin astuessa rikospaikalle on kyseessä poikkeuksellisen monimutkainen rikos, joka on normaalille ihmisjärjelle liki mahdoton selvitettävä. Holmesin kohdalle ei edes sattuman oikusta osu tavanomaista rikosta tai luonnollista kuolemaa. Kun hän saapuu katsomaan maahan syöksynyttä lentokonetta (”miksi?”, voisi joku kysyä, sillä kukaan ei epäile tapaukseen liittyvän rikosta), toteaa hän lakonisesti: ”Ilmiselvä murha.” Mikäli jakso päättyisi tähän, olisi kyseessä kohtalainen sketsi.
Sarjan kaavamaisuus tuo mukanaan muunkinlaista tahatonta komiikkaa, kuten toistuvat tilanteet, joissa samat poliisit kieltäytyvät uskomasta kerta toisensa jälkeen oikeaan osuvaa neroa. Kuudennentoista kerran tapahtuessaan asetelma alkaa vaikuttaa absurdilta.
Raaoista rikoksistaan huolimatta Holmes NYC on saippuasarjamainen ja kevyt Sherlock-versio. Se toimisi varmasti paremmin viikon välein jaksotettuna, mutta dvd-boksilta katsottuna sen kaavamaisuus puuduttaa. Jakson mittaisten rikosmysteereiden oheen kirjoitetut, lähinnä hahmojen henkilökohtaisiin ongelmiin liittyvät, jaksojen läpi kulkevat sivupolut eivät ole riittävän kiinnostavia pitääkseen innostusta yllä.
J. K. SILVENNOINEN
