Elokuvayhtiö Disney on päättänyt kieltää elokuvatupakoinnin alle 13-vuotiailta kielletyiltä elokuvissa, kertoo Telegraph. Kielto koskee myös Marvelin, LucasFilmin ja Pixarin tuottamia elokuvia.
Asiassa ei ole mitään ihmeellistä, sillä vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen (Geisein lääketieteellisen korkeakoulun) mukaan nuoret aloittavat tupakoinnin helpommin, mikäli he näkevät sauhutttelua valkokankaalla.
Kummastusta herättää se, että kielto ei koske tosielämän historiallisia hahmoja, kuten muun muassa Yhdysvaltain edesmennyttä ex-presidentti Abraham Lincolnia.
– Haluamme kieltää tupakoinnin elokuvissa kautta linjan. Mutta jos teemme elokuvan Abraham Lincolnista, joka oli tupakoitsija, sallimme tupakoinnin myös elokuvassa, Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger perustelee.
Disney-elokuvissa tupakoineisiin hahmoihin lukeutuvat muun muassa Satayksi dalmatiankoiraa -pahis Cruella De Vil sekä Pinocchio.




