Jo vuosikymmenen verran rässiriffiä viljellyt Dead Samaritan jatkaa toisella kokopitkällään valitsemallaan, pirullisella death/thrashin tiellä. Bändin soundia värittää erityisesti vähemmän perinteinen naisääni, Valendis Suomalaisen keuhkoamana – raaka kuolonrääkyminen onnistuu naiselta mainiosti. Vaikka Dead Samaritan on ennemminkin rässihenkistä paahtoa kuolonmausteilla, bändistä irtoaa myös selkeitä viitteitä perinteiseen vintagerockiin sekä sludge-metalliin. Kireimmillään meno on kuin Entombed kaahaisi Testament-covereita.
Verrattuna parin vuoden takaiseen The Only Good Samaritan -albumiin, tuore The Devil Tunes operoi huomattavasti terävimmillä soundeilla ja meno on muutenkin astetta sävykkäämpää. Armoton rässiriffijatkumo suoltaa toimivaa riffiä viisusta toiseen ja kitarasoundin hienoinen alavireisyys ja sludgehenkisyys vie bändiä sopivasti marginaaliin. Rumpukioskin takana hyörii kunnon harvesteri ja terävän kuiva skebasoundi viiltää paksua siivua. Tärkeänä pointtina viisut onnistutaan lopettamaan järkeviin minuuttilukuihin.
Allekirjoittanut koki suurimmat metallimyrkytyksen oireet kappaleiden The devil’s tune ja Darkness brings the beast toimesta. Sludgemetallin ja Slayerin yhdistävä The devil’s tune on pelkkää rohisevaa riffimyllyä ja kiireinen Darkness brings the beast hönkii iholle sellaisella intohimolla että kuulija saa peitellä kalleimpiaan. Kiekon päättävä levyn pisin viisu, Last man wears the crown, availee hornan portteja ja kuolonlöyhkä alkaa käydä painostavaksi.
Dead Samaritan voisi käyttää bändin sisäistä lauluvoimaa tehokkaammin kyykyttäviin yhteislaulukertseihin. Bändistä tuntuu löytyvät löyhkääviä kurkkuja enemmänkin, ei muuta kuin kiljukaulat ojennukseen kertosäkeiden iloksi. Dead Samaritan on hyvässä asemassa, sillä kulkusuuntia on monia eikä totaalisen surkeita vaihtoehtoja ole edessä. Sludgen lisääminen tuottaisi välittömästi veret seisauttavaa raastamista. Puhtaampi rässi on myös mahdollinen valinta. Vahvempi kuolonmurina veisi bändistä kuitenkin omaleimaisuutta. Yksi vaihtoehto on myös okkultistisen annoksen lisääminen. Dead Samaritan on kiitettävän rumassa iskussa.
Järkyttävää ja löyhkäävää kuraa kieltämättä, mutta kyllä tätä mieluummin kuuntelee kuin näitä medeioita, rotten soundeja + muita nykydeath-paskoja, joissa ei oikeasti ole yhtään mitään.
Mutta en mä tota levyä ostaisi, korkeintaan sympatiasta. Rumpujen takana kieltämättä hyörii pahimman luokan harvesteri ja muutenkin oksennus on lähes Funebre-tasoa.