Ohjaaja: Xavier Beauvois. Pääosissa: Benoit Poelvoorde, Roschdy Zem. 110 min. S.
Xavier Beauvois Chaplinin pojat pohjaa tapahtumasarjaan, jossa siirtolaiskaksikko varasti Charles Chaplinin jäännökset sveitsiläiseltä hautausmaalta lunnasrahat mielessään vuonna 1978.
Epäonnisen rikoksen ympärille rakentuva fiktiivinen elokuva on Beauvoisin Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix´n voittanutta esikoista heikompi esitys. Myös Jumalista ja ihmisistä (2010) käsitteli tosipohjaista murhenäytelmää, mutta kokonaisuus oli yhtenäisempi, ääniraitaa taitavammin hyödyntävä ja kuvallisesti vaikuttavampi.
Chaplinin pojat käyttää runsaasti aikaa päähahmojen ongelmaisen elämän ja persoonallisuuksien kuvailuun, toisaalta viitatakseen nykypäivän yhteiskunnallisiin ongelmiin, toisaalta saadaakseen miekkoset vaikuttamaan sympaattisilta vielä sydämettömään rikokseen päädyttyäänkin.
Asuntovaunussa majailevalle, vankilasta juuri vapautuneelle Eddylle (Benoît Poelvoorde) rikos on luonteva ratkaisu elintason nostamiseksi, mutta syyllisyyden kanssa painiva Osman (Roschdy Zem) suostuu suunnitelmaan vain saadakseen rahat vaimonsa sairaalakuluhin ja tyttärensä opintoihin.
Poelvoorden esittämän hilpeän velikullan ja Zemin synkeän tosikon vastakohtaisuus ei tee kaksikosta osiaan suurempaa koomista parivaljakkoa, vaan he vaikuttavat loppuun asti kahdelta erilliseltä yksilöltä.
Vähäosaisten ymmärtäjänä tunnetun Chaplinin ja hänen kulkurihahmonsa henki elää kaksikon elämäntilanteissa ja persoonissa. Rinnastukset ovat hetkittäin kiusaannuttavia, kuten klovniksi ryhtyvän Eddyn miimisissä sirkusesityksissä, jotka eivät tee kunniaa Chaplinin perinnölle kuin korkeintaan muistuttamalla, kuinka vaikea laji fyysinen pelleily on.
Haudanryöstö kuvataan pitkänä ja hiljaisena, hitaasti etenevänä öisenä kuvasarjana. Kohtaus ei muodosta Rififin (1955) ryöstökuvauksen piinaavaa jännitettä, pikemminkin sen avaimena tuntuu olevan miesten tunnetilojen vaihtelu ja epäilys teon oikeutusta kohtaan.
Amatöörimäinen kohellus ja haudanhäpäisyn makaaberius eivät jalostu tasapainoiseksi komiikaksi hilpeiden ja synkkien sävyjen löytäessä tasapainon vain hetkittäin, kuten Osamin ja Eddyn juhliessa onnistunutta keikkaansa asuntovaunussa.
Elokuva sai siunauksensa Chaplinin perikunnalta, mikä mahdollisti autenttisten kuvauspaikkojen, kuten Chaplinin Sveitsin kartanon, hyödyntämisen. Lisäksi aikansa kuuluisimman miehen poika ja lapsenlapsi nähdään pienissä sivurooleissa. Valitettavasti hintana tuntuu olleen mielistelevä suhtautuminen jälkeläisiin, jotka esitetään oikeamielisyyden perikuvina, jotka ovat täynnä armoa ja ymmärrystä kiristäjiään kohtaan.
Michel Legranden musiikki varioi Chaplin-elokuvien musiikillisia teemoja mutta on mahtipontisuudessaan epäsuhdassa elokuvan pelkistetyn kuvaston ja tarinan koruttomuuden kanssa.
J. K. SILVENNOINEN
Chaplinin pojat vuokrattavissa myös Elisa Viihteestä.
