Spy – vakoojan asussa. Ohjaus: Paul Feig. Pääosissa: Melissa McCarthy, Jude Law, Jason Statham & Rose Byrne. 120 min. K-12.
Paul Feig aloitti uransa high school -nörttien elämää kuvanneella tv-sarjalla Freaks and Geeks. Ennakkuuloihin ja erilaisuuteen ovat keskittyneet hänen elokuvansakin, jotka ovat olleet eräänlaisia sukupuolirooleilla leikitelleitä buddy-elokuvia, joissa miehisinä pidetyt asetelmat ovat saaneet feminiinisemmän variantin. Feigin elokuvia on yhdistänyt myös, kohtuullisen hauskassa Morsiusneidoissa (2011) alkanut ja tylsässä The Heatissa (2013) jatkunut, yhteistyö kovassa nosteessa jo vuosia olleen Melissa McCarthyn kanssa.
Tällä kertaa McCarthy nähdään Susan Cooperina CIA:n kellarissa työskentelevänä analyytikkona, joka työkseen antaa ohjeita agentti Bradley Finen (Jude Law) korvanappiin. Pieleen menneen operaation myötä virasto päättää siirtää Coopoerin tietokoneen ääreltä tositoimiin varjostamaan Rayna Boyanovia (Rose Byrne), joka kaupittelee ydinasetta terroristeille.
Alemmuudentuntoa menestyvämpien ja kauniimpien työtovereiden seurassa kokevan konttorirotan suhde Fineen on moneypennymaisen alistuva ja ihaileva. Spy – vakoojan asussa eroaa monista agenttiparidioista kuitenkin siinä, että vaatimaton ja itsetunto-ongelmista kärsivä Cooper on älykkäämpi ja taitavampi kuin muut CIA:n agentit. Ominaisuuksiltaan hän on siis Johnny Englishin ja agentti 86:n vastakohta. Hahmo kuitenkin muuntuu elokuvan edetessä sympaattisesta ressukasta roisiksi ja siekailemattomaksi – eli juuri sellaiseksi, jollaisena McCarthy on valkokankaalla totuttu näkemään.
Komediennen salaisen agentin rooliin huonosti istuva, Hollywoodin kauneusihanteita vastaan sotiva ulkonäkö on elokuvan huumorin keskeinen katalysaattori. Samanlaisen käsittelyn saa Miranda Hartin esittämän hahmon pituus, jota pidetään viehättävänä ominaisuutena vain mallin näköisillä naisilla. Ulkonäköön kohdistuvat vitsit eivät ole erityisen hauskoja ja toistavat itseään. Sama koskee elokuvan muutakin huumoria. Näin käy myös Jason Stathamin sinänsä hauskalle, itseironiselle macho-miehiä parodioivalle roolille. Byrnen ja McCarthyn välisen, osittain improvisoidun, sanailun harvat kukinnot peittyvät rikkaruohojen alle.
Alkutekstien graafinen ilme ja taustalla soiva Ivy Levanin Who Can You Trust muodostavat onnistuneen Bond-pastissin. Tunnelma säilyy vielä avauskohtauksessa, mutta pian parodisuus häviää taka-alalle. Kaksituntisena aivan liian pitkältä tuntuvan elokuvan yllättävän väkivaltaisten toimintakohtausten aikana voisi miltei unohtaa katsovansa komediaa.
Spy – vakoojan asussa vuokrattavissa Elisa Viihteestä.
J. K. SILVENNOINEN
