Blu-ray: John Wick

John Wick. Ohjaaja: Chad Stahelski. Pääosissa: Keanu Reeves, Mikael Nyqvist. 96 min. K-16.

john-wick

Leskeksi jääneellä entisellä ammattitappajalla John Wickillä (Keanu Reeves) on ollut elämässään kolme rakasta asiaa: auto, vaimo ja koira. Kun vaimo kuolee, auto varastetaan ja koira tapetaan, alkaa eläkkeelle jääminen tuntua hätiköidyltä ratkaisulta. Sydäntäisärkevä rakkaus koiraan ja kiintymys autoon antavat oikeutuksen tappaa muutama kymmenen vastaantulijaa.

Hollywoodin A-listalta tippunut, pienen budjetin toimintaelokuvia tekevä Keanu Reeves sopii fyysisesti vaativaan mutta muutoin yksitotiseen rooliinsa. Muissa rooleissa nähdään yllättävän nimekäs kaarti, johon kuuluvat muun maussa Michael Nyqvist, Willem Dafoe John Leguizamo ja Lance Reddick.

Chad Stahelski toimi Brandon Leen sijaisnäyttelijänä Leen hengen vaatineessa The Crow’ssa vuonna 1994, ja vuosien saatossa hänet on nähty usein myös Keanu Reevesin sijaisnäyttelijänä. Ei ole yllätys, että legendaarinen stuntnäyttelijä ja taistelukoreografi saa toiminnan näyttämään hyvältä ja sujuvalta, etenkin kun hänen apunaan on toiminut toinen alan veteraani David Leitch. Jaksot ovat koreografialtaan sulavia ja tarkasti sommiteltuja aasialaisten taistelulajielokuvien tapaan.

Elokuva rakentuu sarjakuvamaisesta todellisuudesta, jossa tappajilla on oma salainen maailmansa, jota säätelevät tarkat säännöt ja sopimukset. Koominen fantasia toimii vähintään yhtä hyvin kuin vuoden hittikomediassa Kingsman: Salainen palvelu, mutta siitä huolimatta John Wick on kliseistä kertakäyttöviihdettä.

J. K. SILVENNOINEN

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone