Big Game. O: Jalmari Helander. PO: Samuel L. Jackson, Onni Tommila. 90 min. K-12
13-vuotias Oskari (Onni Tommila) osallistuu kotikontujensa miehiseen siirtymäriittiin, jossa Lapin metsissä vietetyn yön saalis määrittää kaatajansa tulevan aseman ja arvostuksen. Suurriistan metsästystä harrastavat myös terroristit, jotka ampuvat Yhdysvaltain presidentin (Samuel L. Jackson) lentokoneen samoihin metsiin. Maailman mahtavimman miehen on luotettava henkensä hänen pelastussukkulansa löytävän Oskarin käsiin.
Big Game sai etukäteen poikkeuksellisen paljon palstatilaa Jacksonin ja suomenennätysbudjettinsa (8,5 miljoonaa euroa) ansiosta. Kansainvälisillä mittareilla kyse on kuitenkin taskurahoista, jotka on käytetty niin taitavasti, ettei elokuvan mikään osa-alue kieli kengännauhabudjetista.
Jalmari Helander lunastaa hauskan ja omaperäisen Rare Exportsin myötä häneen kohdistuneet odotukset kansainvälisen tason toimintaseikkailulla. 1980- ja 1990-lukujen kassamagneettien tunnelmaa henkivän elokuvan ilmeisinä esikuvina näkyvät muun muassa Renny Harlinin Cliffhanger (1993) ja John Carpenterin Pako New Yorkista (1981).
Big Game on edeltäjäänsä selkeämmin tyylipuhdas genre-elokuva, jonka persoonalliset piirteet rakentuvat suomalaisista sävytyksistä sekä tummahkosta huumorista, joka on silotellumpaa kuin Rare Exportsissa tai Helanderin lyhytelokuvissa mutta riittävän hauskaa ja omaperäistä erottuakseen edukseen.
Viisaasti tiukkaan 90-minuutin pakettiin tiivistetyn kevyen tarinan uskottavuus on jatkuvasti koetuksella, ja fysiikan ja todennäköisyyden lakien aukot on tilkitty energialla ja huumorilla.
Helanderin mielikuvitus ja visio määrittelevät myös mittasuhteet ympäristölle, jossa Rare Exportsissa nähdyt Norjan maisemat ovat kasvaneet entistä jylhemmäksi Saksan vuoristoksi. Fiktiivinen Suomi-kuvasto menee läpi vain ihmiselle, joka ei koskaan ole maassamme käynyt. Mikko Orasmaan kuvaus repii ympäristöstä kaiken irti, eikä elokuvaan olisi mahtunut enää ainuttakaan ilmakuvaa metsäisistä rinteistä.
Big Game ei ole parodia, mutta tahallisen kliseinen dialogi, etenkin Oskarin suuhun sovitetut lakoniset sutkaukset, on kirjoitettu kieli syvällä poskessa. Myös tietyt tarinalliset rakenteet ja pahisten kaavamaisuus kallistuvat lajitietoisen vitsikkyyden puolelle.
Rear Exportista tutun äidittömän isäsuhteen rinnalla Oskarin persoonaa avaa hänen kohtaamisensa Yhdysvaltain presidentin kanssa. Kaksikon välit tasavertaistuvat samalla, kun heidän samankaltainen, muiden odotuksista rakentuva ulkokuorensa, alkaa murentua.
Big Game olisi takuuvarma avain Hollywoodin oviin, ellei kyseessä olisi Helanderin kaltainen oman polkunsa raivaaja. On vaikea kuvitella, että suuret studiot tarjoaisivat ohjaajalle hänen kaipaamansa päätäntävallan ja vapauden.
Toivottavasti Helander täydentää ”Suomi-trilogiansa” omilla ehdoillaan ennen suurempiin ympyröihin siirtymistä.
J. K. SILVENNOINEN
