Ohjaus: Louis Clichy, Alexandre Astier. Rooleissa (ääninä): Eero Ritala, Arttu Wiskari, Jarmo Mäkinen, Petrus Kähkönen, Sasu Moilanen, Jani Alkio, Petri Hanttu, Tuomas Uusitalo. 86 min. K-7.
René Goscinnyn ja Albert Uderzon luoma Asterix seikkaili ensimmäisen kerran Pilote-lehden sivuilla 1959 ja on sittemmin pitänyt itsepintaisesti puoliaan kyläyhteisönsä kanssa roomalaisia valloittajia vastaan kymmenissä sarjakuva-albumeissa ja lukuisissa elokuvissa.
Ranskalaisbelgialainen Asterix: Jumaltenrannan nousu on jo kolmastoista ranskalaisen kansallissankarin seikkailuista tehty elokuva ja yhdeksäs animaatio mutta ensimmäinen kokonaan tietokoneella luotu ja 3D-tekniikka hyödyntävä. Se pohjautuu vuonna 1971 ilmestyneeseen albumiin, joka kuuluu sarjan parhaimmistoon.
Julius Caesar päättää liittää uppiniskaisten gallialaiset imperiumiinsa sotilaallisen hyökkäyksen sijaan rakennusprojektin avulla. Ajatuksena on muuttaa voittamatonta kylää ympäröivä metsä uudeksi Roomaksi rakennus rakennukselta ja saada barbaarit sulautumaan näin valtakunnan elämäntapaan pikkuhiljaa. Suunnitelma onnistuu odotettua paremmin kylässä asioivien roomalaisten muuttaessa gallialaiset turistirihkaman kaupustelijoiksi ja uuden kulttuurin myötäilijöiksi.
Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho noudattelee Goscinnyn käsikirjoitusta yhdistäessään lapsia miellyttävään kerrontaan satiiria ja viittauksia nykypäivään. Se on kuitenkin sarjakuvaa selkeämmin nuoremmalle väelle suunnattu, mistä kielivät pikkupojan korostettu asema, huumorin slapstick-pohjaisuus ja se, että tarjolla on vain dubattu versio.
Aikuisille tarkoitetuista vitseistä ja sanaleikeistä ei ole kuitenkaan täysin luovuttu, vaikka niiden osuus on vähäisempi kuin näytellyissä Asterix-elokuvissa. Antiikin nykypäivään rinnastavissa viittauksissa osansa saavat niin byrokratia, kaupungistumisen mukanaan tuoma teennäisyys ja kulttuurinen tasapäistyminen, globalisaatio, kiinteistökeinottelu kuin konsumerismi. Parhaiten toimii työolosuhteita käsittelevä, orjuuden ja palkkaorjuuden rinnastava taso.
Rahan sokaisevaa ja korruptoivaa vaikutusta enteilee myös alkutekstien visuaalinen leikki, jossa roomalaislegioonalaisten kilvet muistuttavat seteleitä.
Elokuva tavoittaa vaivoin Uderzon piirrostyylin ilmeikkyyden ja persoonallisuuden, ja etenkin sarjakuvien yksityiskohtaisuus on kadonnut tietokoneanimoinnin mukana. Jälki on yllättävän muovista ja tietokonepelimäistä ja näyttää kymmenen vuotta vanhalta. 3D-tekniikka on turhahko lisä tuodessaan lähinnä hieman syvyyttä ja ilmavuutta toiminnallisempiin kohtauksiin.
J. K. SILVENNOINEN
