Iron Maidenin tyyppien puheista on aistivinaan että The Book Of Souls saattaa jäädä bändin viimeiseksi studioalbumiksi. Ennakkopuheissa bändin hahmot ovat varauksetta kehuneet kiekkoa – jopa uran parhaaksi. Maidenin rumpali Nicko McBrain hehkuttaa albumia bändin uran huippuhetkeksi. Rumpalin mielestä mukana ovat koko Maiden-historian yhteen kokoavat ainesosat. Levyn biisien pituudet venyvät lähemmäs kymmentä minuuttia kokonaisuuden päättävän Empire of the clouds -teoksen kellottaessa peräti 18 minuutin ylityksen. Viisujen pituudesta huomaa Maidenin keskittyvän eeppisempään ja progressiivisempaan ulosantiin. Suoraan sanottuna Maiden on antanut kaikkien kukkien kasvaa. Juuri edellämainittu Bruce Dickinsonin suurteos Empire of the clouds on todellinen progemammutti – musiikillinen taidejärkäle. Rönsyjä ei ole lähdettu tukahduttamaan tai saksimaan. Kyseisellä periaatteella etenevällä albumilla on niin hyvät kuin varjopuolensa.
Jos Maidenin tyypit ovat halunneet sisällyttää levylle koko bändin historian, tiukkaan puristettu ja vauhdikkaammin etenevä materiaali on jäänyt pahasti paitsioon. Levyllä on oikeastaan vain kaksi sinkkubiisiksi sopivaa kappaletta, joista Speed of light on perinteisempää ja iskevämpää Maidenia. Se toinen, Tears of a clown, kuulostaa vahvasti Dickinsonin soolotuotokselta. Levyn muun materiaalin tunnistaa selkeästi Maideniksi mutta ’anna kaikkien kukkien kasvaa’ -filosofian ansiosta viisut venyvät ja paikoin vauhtikin on kovin laiskaa. Iron Maiden ei ole progressiivisen haastamisen parissa pelikentän vikkeläliikkeisin pelinrakentaja. Paikoin meno on valitettavan kulmikasta. Myös Bruce Dickinsonin ääni hoippuu hetkittäin aivan rajoilla.
Mutta, luovuttamalla vapaat kädet formaatista vapaalle ilmaisulle, yhtye on onnistunut tavoittamaan jotain Maiden-kaavan rikkovaa parhautta. The Book Of Souls -albumilla Maiden on eeppisen mietteliäs mutta myös kokeilunhaluinen ja ennakkoluuloton – bändistä on aistivinaan uuden löytämisen vapautunutta iloa. Steve Harris totesi levyn päättävän 18-minuuttisen mammuttibiisin olevan mestariteos. Empire of the clouds on hämmentävän monimuotoinen ja kokeileva – mutta olisi kaivannut tiivistämistä. Samat sanat voi sanoa koko levyn mitalle. Tiivistämällä lopputulos olisi vielä parempi. Ilmiselviä iskubiisejä janoaville faneille The Book Of Souls saattaa olla pettymys. Kuitenkin, albumi on hieno osoitus ikonisen bändin kyvystä päästää irti vuosikymmenten painolastista ja tuottaa maailmaan yhtyeen artistikuvaa laajentava luovuuden ilmentymä. Aikakirjoihin jää massiivinen monoliitti.
Historia tulee osoittamaan The Book Of Souls -albumin paikan Maidenin diskografiassa – levy on jossain pienimuotoisen mestariteoksen ja musiikillisen testamentin välimaastossa. Levy ei ole millään lailla täydellinen mutta bändin halua tehdä jotain muuta kuin ’sitä samaa’ pitää kunnioittaa. Maiden on jo legendan arvonsa ansainnut, joten riskejä ottamalla bändillä ei ole muuta kuin hävittävää. Kuten Nicko McBain totesi, Iron Maiden olisi suurinpiirtein voinut ’piereskellä paperipussiin’ ja osa tyypeistä olisi todennut lopputuloksen olevan ’ihan ok’. Maiden ei valinnut turvallisinta keskiviivan lanausta ja siitä kiitos!
”Maiden ei valinnut turvallisinta keskiviivan lanausta”
Eli petti faninsa, suomeksi sanottuna. Ei tämä nyt huonoin levy ole sillä pari aikaisempaa ovat totaalisia pohjanoteerauksia, mutta on myös valovuosien päässä vaikkapa Seventh sonista.
Kyllä se Todellinen Aito Maiden haavoittui kuolettavasti Fearin jälkeen ja kupsahti yllättävän hyvän X-factorin jälkeen. Ainoastaan Brave new world herätti sen hetkeksi ja Dancessa sammui se viimeinenkin liekinhäivä.
Kirjoitit aika masentavasti etkö ollenkaa paneutunu kyseisen albumin sanoituksiin?
Maidenin viimeinen huippulevy oli 7 son. Prayer oli kehno levy jonka sounditkin olivat täyttä ö luokkaa pahvilaatikko rumpuineen. Fear of the dark oli myös karmea pettymys. Vain pari/kolme hyvää biisiä loput täyttä sontaa. Blazen levyt olivat totaalijätettä joita ei kannata edes noteerata. 2000 luvun paluulevyistä saisi noin yhden hyvän levyn biisimateriaalin puolesta. Levyt ovat täyttä kuraa. Jokaisessa ne pari/kolme kuunneltavaa biisiä. Book of soulsilla on tasan 3 hyvää biisiä: eka biisi. Nimibiisi ja Tears of the clown. Muut biisit ihan kuraa.