Rankka realitysarja saa jatkoa Ruudussa ja Nelosella, kun Erikoisjoukot-sarjan neljännellä kaudella, joka alkaa torstaina 4.9. klo 21.
Torstaina ilmestyvässä ensimmäisessä jaksossa koulutus saa heti uuden alun, kun kilpailijat jaetaan kahteen joukkueeseen, jonka on tarkoitus muodostaa alussa kilpailuasetelmaa kokelaiden välille. Alfa-tiimiä johtavat kouluttajat Janne Lehtonen ja Matias Petäistö ja Bravo-tiimiä kouluttajat Robin Hendry ja Jan Knutti.
Ensimmäisen jakson alussa kouluttajat arvioivat uusien kokelaiden ominaisuuksia ja jakavat heidät tiimeihin. Kustakin kokelaasta keskustellaan, mutta muusikko Arttu Kuosmanen, eli Archie Cruz on ensimmäinen, jonka paikasta joukkueessa syntyy pientä vääntöä kouluttajien kesken.
”Se että on tehnyt elämäntapamuutoksen sen jälkeen, kun on tullut pieni skidi, on ihan oikea päätös, mutta peruskuntoa pitäisi olla jonkun verran jos meinaa päästä loppuun asti. Pelkkä tahdonvoima ja näyttämisen halu ei riitä, pääkouluttaja Janne Lehtonen arvioi Kuosmasta.
”Mun mielestä te voisitte ottaa sen, Lehtonen sanoo Hendrylle ja Knuttille, jotka protestoivat välittömästi.
”Ehei, ei me oteta! Knutti sanoo.
”Otetaan kivi, paperi, sakset, että kumpi tiimi ottaa”, Hendry ehdottaa.
Lopulta Lehtonen häviää ja Kuosmanen määrätään Alfa-tiimiin.
Noh, kyllä meille yksi sivari mahtuu, Lehtonen toteaa.
Myöhemmin kentällä kokelaita odottaa raskas kuntorata, joka saa jokaisen kokelaan irvistämään.
”Ihmiset varmaan tuntee mut tällä hetkellä monista kohuista, koska nyt on niin pitkään ollut väärä suunta. Nyt on aika korjata se ja tulla takas. Todellakin haluan todistaa koko vitun maalle, että niillä on ihan väärä kuva musta. Mä oon paljon enemmän kuin mitä monet luulee. Luovuttaa ei pidä, todellakaan, Kuosmanen sanoo päättäväisesti.
Kokelaita vastassa oleva kuntorata muodostuu monelle kokelaalle lähes ylitsepääsemättömäksi koetukseksi, kouluttajien piiskatessa armottomasti.
Eniten vaikeuksissa ovat ainakin Arttu Kuosmanen, Aleksi Rantamaa, Markus Pöyhönen ja Karoliina Blackburn, jotka jäävät välittömästi muista jälkeen ja saavat osakseen läksytystä kouluttajilta.
Ruutu+ on saatavilla myös Elisa Viihteessä.
Edit klo 13.45: korjattu otsikkoa
–




