7. tammikuuta ensi-iltansa saanut Vares – Sheriffi -elokuva sisältää puolitoistatuntia vauhdikasta ja räjähtävää toimintaa. Jussi Vareksen roolissa nähtävä Antti Reini on tyytyväinen lopputulokseen.
– Elokuva on tyyliltään erilainen kuin aiemmat Varekset, mutta se ei tuonut haasteita, vaan avasi mahdollisuuksia. Uusien näkemyksien esiintuominen on hyvä asia näyttelijälle, Antti Reini toteaa.
Elokuvan ohjannut Hannu Salonen on vielä tuntematon nimi suomalaisille. Vares -Sheriffi on porilaissyntyisen ohjaajan ensimmäinen elokuvaohjaus Suomessa.
Saksassa menestyksekkään uran luonut Salonen ja Reini tutustuivat toisiinsa jo vuosia sitten, kun Salonen kuvasi Suomessa Rikospaikalla-nimistä sarjaa.
Yksi saksalais-sveitsiläisen sarjan jaksoista kuvattiin Suomessa heinäkuussa 2009.
”Hannun kanssa on helppoa kommunikoida ja löytää yhteinen kieli. Kun hän puhuu tyylilajeista, tajuan heti mistä on kyse. Hannulla on myös poikkeuksellinen taito luoda kuvauksiin juuri oikeanlainen tunnelma.”
– Eikä pidä unohtaa kuvaajia ja valoryhmää, koska he ovat iso osa kokonaisuutta. Paremmin emme olisi voineet puhaltaa yhteiseen hiileen, Reini kiittelee.
Yhdeksäs Vares-filmi kuvattiin viime kesänä Turussa. Elokuva on tunnelmaltaan hikinen ja monin paikoin ahdistava. Elokuvassa ei liikuta perinteisissä postikorttimaisemissa.
Päätähti sanoo, että tavoitteena ei ollut tehdä ”jenkkileffaa pikkurahalla”.
– Jos elokuva pitää sisällään asioita, jotka ei ole sidottu tiettyyn paikkaan, se voi aueta paremmin myös muualla. Ei Aki Kaurismäen elokuvista pidetä maailmalla sen takia, että ne ovat suomalaisia, vaan koska niiden tarinat ovat tunnistettavia.
– Katsojat pystyvät identifioimaan ja ymmärtämään mistä elokuvassa kyse. Jos Vareksen kohdalla käy samoin, se on hyvä asia.
Ulkomaan komennuksia
Sheriffi on Reinin kuudes Vares-elokuva. Roolihahmonsa jatkosta hän ei osaa sanoa.
”Vareksia tehdään yksi kerrallaan”
Reini on käynyt kuvaamassa elokuvia myös ulkomailla: Yhdysvalloissa The Lighthouse –draamaelokuvaa ja Englannissa Spaceship-elokuvaa, jossa hän näyttelee pääroolissa nähtävää arkeologia.
Vares – Sheriffin budjetti oli 1,3 miljoonaa euroa. Ulkomailla elokuvia tuotetaan huomattavasti suuremmalla budjetilla kuin Suomessa.
Reini tähdentää, että pienimuotoinen tuotanto voi olla paljon parempi kuin suurella rahalla tehty spektaakkeli, josta ei jää mitään käteen.
Rahan puutetta suurempana ongelmana hän pitää kotimaisten elokuvien käsikirjoituksia.
Hän peräänkuuluttaa parempia tarinoita.
– Näkemykseni mukaan käsikirjoitus on huonoin elementti useissa suomalaisissa elokuvissa, vaikka se on kaiken perusta. Tiedä sitten, kuinka usein asia menee niin, että käsikirjoitus on ollut alun perin hyvä, mutta siitä on ruvettu tinkimään. Esimerkiksi Ruotsissa satsataan käsikirjoituksiin huomattavasti enemmän kuin meillä.
Jussi Vareksen hahmoa Reini on kehittänyt vuosien mittaan monella tavalla. Uudessa Vareksessa hän esimerkiksi kävelee eri tavalla kuin ennen.
– Olen muuttanut roolia näkyvästi, muun muassa parantanut fyysistä ryhtiä ja olemusta muutenkin dynaamisemmaksi. Sisäiset muutokset ovat tulleet itse tarinan mukana.
Rooliensa tarkemman ruodinnan Reini jättää kuitenkin suosiolla elokuvayleisölle.
– Ensimmäisellä kerralla yritän katsoa oman elokuvan kokonaisuutena, jossa oma roolini on vain yksi tekijä muiden joukossa. Myöhemmin saatan katsoa elokuvan uudestaan ja analysoida oman duunini.
Katso traileri:
[youtube id=”tydKTKknSGw” width=”600″ height=”350″]





