Aika jonka sain oli hiljaisen leffaviikonlopun ylivoimaisesti katsotuin – tältä näytti kuvauksissa Kouvolassa

Tuukka Temosen ohjaama ja Olga Temosen tähdittämä draamelokuva Aika jonka sain oli viikonlopun ylivoimaisesti katsotuin.

Elokuva keräsi lähes 10 tuhatta katsojaa eli yli neljänneksen koko viikonlopun katsojamäärästä.

Aika jonka sain kertoo pararatsastaja Jaana Kivimäen koskettavan elämäntarinan. Elokuva ensi-iltapäivä 13.3. oli huono, sillä hallitus kielsi yli 500 hengen yleisötapahtumat.

Suomen Elokuvasäätiön mukaan kokonaiskatsojaluku putosi viime viikonlopusta 60 prosenttia. Maanantaisen hallituksen päätöksen mukaisesti Finnkinon teatterit ovat suljettuina 17.3. – 13.4.

”Pyydämmekin teiltä, että jaksatte odottaa kanssamme koronan yli. Kun elämä normalisoituu ja elokuvateatterit avaavat ovensa, me tarvitsemme teidän apuanne, jotta yleisö löytää uudestaan elokuvan ja Jaanan tarina saa ansaitsemansa katsojat. Hyvää kannattaa odottaa”, Olga ja Tuukka Temonen kirjoittavat Facebook-viestissään.

Mesta.net vierali Aika jonka sain -elokuva kuvauksissa Kouvolassa. Lue juttu alta.

Tältä näytti Aika jonka sain -elokuvan kuvauksissa Kouvolassa – Olga Temonen: ”Luvassa on koskettava ja viihdyttävä hyvän mielen elokuva”

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone