Olen seurannut hieman kaksijakoisin tuntein Mirel Wagnerin vuoden 2011 tummanpuhuvaa debyyttiä seurannutta hypea. Äärimmilleen riisuttujen yksinkertaisten laulelmien hieman hapuileva ote taiteili sympaattisuuden ja epävarmuuden veteen piirretyllä viivalla, eikä tunnelmalliset lyhyet kappaleet avuistaan huolimatta täysin kiertäneet monotonisuuden sudenkuoppaa.
Jos olin debyytillä hieman kellarissa Mirel Wagnerin suitsutetun intensiivisyyden kanssa, niin toisella albumilla tämän 26-vuotiaan etiopialaistaustaisen suomalaisneidon kohtalokas maailma avautuu jo paremmin. Mirel Wagner ei ole tehnyt musiikkinsa kanssa suurempaa suunnanmuutosta, mutta When The Cellar Children See The Light Of Day on aiempaa monipuolisempi ja varmempi kokonaisuus, jossa sointia on rikastettu säästeliäästi sellolla, taustalauluilla ja pianolla. Mirel tulee edelleen iholle, mutta aiempaa pehmeämmin ja riisuttua sointia alleviivaamatta.
When The Cellar Children See The Light Of Day käynnistyy neljää sointua kierrättävällä 1 2 3 4-kappaleella, jonka alku on kuin suoraan Kurt Cobainin C-kasettidemolta. Kappaleen yksinkertainen ja lapsenomainen ”One two three four what’s underneath the floor” -hokema on omiaan alleviivaamaan Mirel Wagnerin nykyistä legendaarista Sub Pop levy-yhtiötä. On helppo kuvitella, että reilut 20 vuotta sitten Mirel Wagner olisi saanut The Vaselinesin tapaan osansa Kurt Cobainin intoilusta. Seuraava kappale, The Dirt, muuttaa levyn tunnelmaa ujuttaen mukaan Nick Caven kohtalokkuutta. Tätä reseptiä hyödynnetään kauttaaltaan koko levyllä, joskin Taller Than Tall Treesillä Mirel Wagner fraseeraa PJ Harveyn tavoin viileän sensuellisti.
Kymmenen kappaletta ja hieman yli 31 minuuttia on juuri sopiva mitta levylle. Mirel Wagner pysyttelee läpi levyn tiukasti samassa punaisessa langassa kiinni ja tällä kertaa tuota lankaa on mukava keriä yhä uudelleen.
