Ari Leppäniemi joutui kansainvälisenä huippukirurgina monenlaiseen liemeen ja tilanteeseen. Hän kertoo sykähdyttävästi uransa huippuhetkistä kirjassaan Kutsukaa traumakirurgi (Otava).
Ari Leppäniemi on harjoittanut ammattiaan yhtä lailla eristyneissä oloissa Tyynenmeren saarella kuin sotilasvallankaappauksen ja koleraepidemian aikana Nigeriassa. Hän on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran myös Suomessa. Juuri hänet hälytettiin johtamaan suomalaisten evakuointilentoja Aasian tsunamin ja Málagan bussionnettomuuden jälkeen.
Leppäniemi jäi vuonna 2022 eläkkeelle Meilahden sairaalan päivystyskirurgian ylilääkärin virasta. Hänen työuransa oli poikkeuksellinen. Hän sai muun muassa sotakirurgian tunnustuspalkinnon ensimmäisenä siviilikirurgina.
Työssään hän joutui taistella elämän ja kuoleman kysymysten äärellä. Hän avaa myös, millaista on työskennellä paineen alla ja tehdä päätöksiä, joilla voi olla kohtalokkaat seuraukset.
Leppäniemi toimi sotakirurgina 80-luvun puolivälissä, kun taistelut khmerijoukkojen ja vietnamilaisten välillä kävivät kiivaina. Potilaita tuotiin tai he hakeutuivat
Thaimaan rajalla sijaitseville ensiapuasemille
Oman pestinsä aikana Leppäniemi leikkasi yli 400 potilasta. Yleisin leikkaus oli haavan puhdistusleikkaus ja valtaosa näistä toimenpiteistä kohdistui raajavammoihin. Haastavampia tehtäviä oli riittämiin. Luodin tai räjähtävän ammuksen aiheuttamien sirpaleiden lisäksi vammoja aiheuttivat miinat.
”Haastavin oli potilas, jota oli ammuttu siten, että luoti oli mennyt sisään vasemmalta kaulan vieressä olevasta soliskuopasta ja näkyi röntgenkuvassa sydämen seudulla. Koska kuva oli otettu vain yhdestä suunnasta, huomasin vasta jälkikäteen, että luoti oli tunnettavissa selässä ihon alla”, hän kertoo kirjassaan.
Hän sai ensikosketuksen suuronnettomuusvalmiuteen jo apulaislääkäriaikana Meilahden sairaalassa. Kirjassaan Leppäniemi kertoo myös tsunamiuhrien evakuointilennon järjestämisestä Thaimaasta Suomeen.
Lennolla oli 13 vaikeasti loukkaaantunutta potilasta, joista neljä oli kriittisessä tilassa. Valtaosa vammoista oli syntynyt ihmisten joutuessa vesimassan viemäksi ja iskeytyessä sen
mukana talorakenteita, liikkuvia puunoksia ja muita irti lähteneitä kappaleita vasten.
”Kahdelle jouduimme tekemään haavakirurgiaa, jossa kuollutta kudosta poistettiin. Tämä tehtiin nukutuksessa, ja lentokoneen lukuvalojen lisäksi apuvalonlähteenä toimivat taskulamput. Yhdelle potilaalle tehtiin alaraajamurtuman kiinnitys ulkoisella kiinnityslaitteella, ja samalla avattiin säären lihaskalvot, koska vamman aiheuttama kohonnut säärensisäinen paine uhkasi aiheuttaa lihaskuolion”, kirurgi kertaa.
Leppäniemen mukaan minkäänlaista hässäkkää tai paniikintapaista ei esiintynyt missään vaiheessa, vaan lennnolla kaikki sujui kuin sitä olisi harjoiteltu pitempäänkin, vaikka näin ei tietysti ollut. Vuosi vaihtui paluumatkalla jossain Azerbaidžanin yläpuolella.
”Tilanteen vakavuudesta huolimatta vetäydyimme muutaman vapaana olevan henkilökunnan jäsenen kanssa sivummalle ja otimme huikat pienoiskuohuviinipullosta. Teimme toki tämän vaivihkaa, koska tilanne oli varsin traaginen monelle mukana
olevalle”. Tunsimme kuitenkin, että ainakin siihen asti kaikki oli sujunut hyvin.”
Paluu kotimaan kamaralle oli ikimuistoinen ja tunteikas hetki.
”Kun laskeuduimme Helsinki-Vantaalle, oli upeata nähdä aamuyön pimeydessä kentällä jonossa odottavat ambulanssit. Jälleen hyvänä osoituksena Suomen virkamieskulttuurin joustavuudesta oli, kun esittäessäni rajavartiomiehelle potilastiedot, jotka olin kerännyt töhryiselle ruutupaperille hän kuittasi ne saman tien ilman sen kummempia muodollisuuksia. Oli kulunut 32 tuntia siitä, kun lähdimme lennolle Helsingistä”, Leppäniemi muistelee kirjassa.
Kirja avaa kirurgin työtä laaja-alaisesti ja kansantajuisesti. Sykähdyttäviä ja mielenkiintoisia tarinoita leikkaussaleista ja sen ulkopuolelta on riittämiin.
”Matka on ollut upea, mukana on ollut hienoja onnistumisia mutta myös raskaita tappioita. Ne molemmat kuuluvat kirurgiaan. Ja vaikka tämä on aikamoinen klisee, niin päivääkään en
vaihtaisi pois. No, joskus on tullut mieleen, kun kaikki on mennyt pieleen, että pitikin tulla tänä aamuna töihin.”
Kursivoinut kohdat ovat kirjasta Kutsukaa traumakirurgi (Otava).
Kuva: Sabrina Bqain
