Jari Salosen suosittu Zetterman ratkaisee -dekkarisarja on edennyt jo kahdeksanteen osaan. Uudessa Käärme-kirjassa onnettomuutena tutkitusta tapauksesta kehkeytyy suuri rikosvyyhti.
Jari Salosen kirjat saavat alkunsa pikkuyksityiskohdasta, joka on jollain lailla jäänyt kaihertamaan hänen mieltään.
”Käärmeen tapauksessa se oli keskustelu, jonka kuulin. Joku kertoi hoitolaitoksessa olevasta muistisairaasta naisesta, joka oli valitellut ainoalle tyttärelleen, että ”se toinen tyttö ei koskaan käy tapaamassa minua”. Tarina oli surullinen, mutta johti monen mutkan kautta Käärmeen perusjuonen syntyyn”, Jari Salonen kertoo.
Kirjojen päähenkilö Jukka Zetterman on eläkepäiviään lähestyvä rikostutkija. Sympaattinen ja helposti lähestyttävä hahmo suhtautuu työhönsä ihmisläheisesti ja inhimillisesti.
Salonen halusi luoda tyypin, jolla ei olisi alkoholiongelmaa eikä muitakaan perusdekkarin piirteitä.
Hän määritteli päähenkilön mielessään kolmella iillä; hän on ikämies, introvertti ja itara. Salosen mukaan ihan ensimmäisessä käsikirjoitusversiossa Zetterman kuunteli jatsia, mutta se vaihtui pian vanhan kotimaisen iskelmän diggailuksi.
Salosen mukaan nimi Zetterman tuli hänen omasta kyvyttömyydestään muistaa kirjoissa esiintyvien ihmisten nimiä.
”Ajattelin, että alkukirjain Z olisi hahmoltaan sellainen, että se jäisi helposti lukijan mieleen. Kirjain esiintyi jossain vaiheessa aika isolla kirjojen kansissa, mutta kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja omi Z:n sotapropagandansa välineeksi, sen käytöstä luovuttiin”, Salonen kertoo.
Salosen mielestä Käärmeestä tuli astetta synkempi kuin sarjan aiemmista kirjoista.
”Voisiko sen määritellä anti-clifhangeriksi?”, hän puntaroi.
Salonen toteaa, että fiilikset ovat kirjan valmistuessa aina ristiriitaiset. Välillä hän on varma siitä, etteivät hänen ”jorinansa” kiinnosta ketään, välillä itseluottamusta hieman enemmän. Vastaavat tunnetilat ovat hyvin tyypillisiä luovan työn ammattilaisilla.
”Toisaalta mitään ei enää siinä vaiheessa ole tehtävissä, joten yritän katsoa eteenpäin. Käärmeestä tuli se mikä tuli ja lukijat saavat tehdä omat päätelmänsä”, hän summaa.
Salonen työskenteli aiemmin copywriterina mainosalalla ja laulutekstittäjänä useille iskelmätähdille. Kirjoittamisen pariin hän päätyi uteliaisuuttaan: hän halusi kokeilla, millaista pidemmän tekstin kirjoittaminen olisi. Zetterman-sarja ensimmäinen osa Kuokkavieraat (Otava) julkaistiin vuonna 2018.
”Kirjoitin ekan kirjan lahjaksi vaimolleni. Printtasin siitä myös kopiot muutamalle ystävälleni, ja yksi heistä vei sen tietämättäni kustantajan luettavaksi. Sieltä soitettiin ja sillä tiellä ollaan…”, Salonen kertaa kirjailijauransa alkua.
Käärmeen äänikirjan lukee Antti Virmavirta. Salonen lukee itse mieluiten perinteistä printtikirjaa, mutta tarpeen vaatiessa e-kirjakin käy. Äänikirjoja hän kuuntelee lähinnä autossa, ja silloinkin lähinnä vaimonsa seuraksi.
”Zettermanit tuntuvat olevan äänikirjoina suosittuja. Kustannustoimittajani on varovasti esittänyt, että ottaisin sen paremmin huomioon tekstiä kirjoittaessani. Perinteisessä kirjassa kohtauksen vaihtuminen on helppo osoittaa vaikkapa kappaleiden välissä olevilla asteriskeilla (*** ), mutta äänikirjassa se ei tietenkään toimi.”
”Pieni tauko auttaa ehkä hieman, mutta parasta olisi varmasti kirjoittaa aina uuden kohtauksen alkuun jonkinlainen johtolause tilannetta selventämään tyyliin ”selvittyään lähes yli-inhimillisin ponnistuksin kaivosta Pekka Lipponen piiloutui kellariin”. Jotenkin semmoinen vain tuntuu vieraalta eikä mielestäni sovi tekstini tyyliin. Olen tässä varmasti väärässä, mutta jäärä mikä jäärä”, hän puntaroi.
Salosen mielessä pyörii jatkuvasti tarinanpoikasia. Hänestä olisi mukavaa kirjoittaa kokeeksi jotain muuta kuin dekkaria.
”Katsotaan nyt, mitä saan aikaiseksi. Seuraava Zetterman on jo työn alla, ja sovimme viikko sitten kustantajan kanssa, että ensimmäinen käsisversio valmistuu ensi vuoden keväällä.”
”Tärkeintä on, että kirjoittaminen on kivaa, ei veren maku suussa puurtamista”, Salonen summaa.
Käärme on saatavilla myös äänikirjana ja e-kirjana. Kuuntele tai lue näyte (Elisa Kirja).
Kuva: Arto Wiikari
