Ina Mutikainen pohtii esikoisromaanissaan Unohdus, kumpi on kamalampaa: unohtuminen vai unohtaminen? Mesta.net haastatteli esikoiskirjailijaa.
Monikerroksisen ja kutkuttavan Unohduksen (Otava) päähenkilö Sonja viimeistelee lopputyöelokuvaansa, kun Itä-Suomessa asuva äiti sairastuu muistisairauteen. Kotona käydessään hän kohtaa kipeän menneisyytensä. Tarina ottaa lisäkierroksia, kun neurotieteilijä Elias saa lähetyksen venäläisiltä rahoittajiltaan.
Hei Ina! Unohdus on esikoisromaanisi. Milloin haave omasta romaanista alkoi kyteä ja oliko sen kirjoittaminen odotetunlainen projekti?
Aloitin romaanin kirjoittamisen oikeastaan jo silloin, kun hain Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kirjoittamisen maisteriohjelmaan alkuvuodesta 2019. Ennakkotehtävissä piti esitellä konsepti teoksesta, jonka haluaisi toteuttaa opintojen aikana.
Olin saanut muutamia vuosia aiemmin idean, joka oli jäänyt askarruttamaan: mitä jos olisikin olemassa muistisairaus, johon sairastunut ei itse unohda vaan hänet unohdetaan. Kirjoitin maisteriohjelman ennakkotehtävät tämän ajatuksen pohjalta. Halusin pohtia, kumpi on kamalampaa: unohtuminen vai unohtaminen.
Kun minut valittiin opiskelijaksi koulutusohjelmaan, pääsinkin sitten ihan oikeasti miettimään, millaisen tarinan tämän sairauden ympärille voisi rakentaa. Koulussa oli tilaa kokeilla ja haparoida; laitoin esimerkiksi päähenkilöni iän ja elämäntilanteen kokonaan uusiksi ensimmäisen kirjoitusvuoden jälkeen. Kaikki harhapolut olivat tärkeitä, jotta romaanista tuli juuri sellainen kuin se nyt on.
Koitko jotain yllättävää?
Yllättävintä oli, että todellisuus alkoi imitoida fiktiota. Kun keskittyy viiden vuoden ajan vaikkapa erilaisiin muistisairauksiin tai Venäjän yrityksiin ohjailla kansakunnan kollektiivista muistia, alkaa yhtäkkiä tuntua siltä kuin koko ympäröivä maailmakin käsittelisi pelkästään niitä. Tietenkään niin ei oikeasti käynyt, oma huomioni vain suuntautui juuri niihin asioihin, joista olin kiinnostunut, mutta välillä eri lähteissä eteeni osuneet tiedon muruset tuntuivat melkein taianomaisilta sattumilta.
Muistisairaudet ovat lisääntyneet, joten kirjasi sivuaa ajankohtaista aihetta. Mistä sait idean tarinaan ja päähahmoihin?
Kirjassa tarkastellaan ja tutkitaan fiktiivistä muistisairautta, joka on ikään kuin käänteinen dementia: siihen sairastunut ei unohda, vaan muut unohtavat hänet. Halusin pohtia, mistä ihmiset haluavat tulla muistetuksi ja miten juuri muistaminen on tärkeä osa sitä kertomusta, jonka jokainen elämästään rakentaa.
Teos ei ole omaelämäkerrallinen, mutta kuten romaanin päähenkilö Sonja, olen itsekin opiskellut elokuvataiteen laitoksella Helsingissä vuonna 2009. Sonjalla tai hänen ystävällään Milenalla ei ole todellisen elämän esikuvaa, mutta muutamat bileet, joissa he romaanin aikana käyvät, taitavat kyllä pohjautua ihan oikeisiin juhliin. Nuoruuttaan voi hukata huonomminkin kuin elokuvakoulussa opiskelemalla.
Elokuvakoulun kautta halusin käsitellä myös sitä, miten taide voi toimia yhteisön kollektiivisena muistina. Mikä on muistin ja mielikuvituksen suhde, ja onko muistikin kaikessa epäluotettavuudessaan aina väistämättä osin fiktiota, sepitettä? Mikä havainnoissa ylipäänsä on totta, jos muistiinkaan ei voi luottaa? Toki sivuan jonkin verran myös taidekorkeakoulun ja taidekentän sisäistä hierarkiaa ja taiteen tekemiseen liittyviä pelkoja: Mitä jos teokseni ei kiinnosta ketään? Mitä jos kukaan alalla ei kohta enää muista, kuka olen?
Kirjassa on tarkkanäköisiä havaintoja muistisairaudesta. Millaista taustatyötä teit kirjaa varten?
Romaanin toinen kertoja Elias on neurotieteen alan tutkija. Ala on minulle vieras, joten osana kirjoitusprosessia pääsin lukemaan useita yleistajuisia teoksia aiheeseen liittyen.
Aloitin Alzheimer-romaaneista, mutta siirryin melko nopeasti erilaisten aivovaurioiden tapauskertomuksiin. Se on ollut hirvittävän mielenkiintoista mutta samalla hirvittävää ja monimutkaista; olen aika monta kertaa vannonut, etten enää koskaan kirjoita mitään aivoihin liittyvää.
Tutkimusta rahoittaa hämäräperäinen, venäläinen taho, jonka motiiveista Elias on toisinaan huolissaan. Tämä Venäjää koskeva juonilinja syntyi teokseen syksyllä 2020 melkein sattumalta, kun mietimme siskoni kanssa unohtumisen tematiikkaa ja sitä, miten Venäjän historiassa on aika-ajoin esimerkiksi retusoitu valokuvista pois henkilöitä, joista on tullut vallanpitäjille epämieluisia.
Eliaksen juonilinjan kautta halusin siis käsitellä myös tätä muistamisen puolta. Venäjän historian synkimpien rikosten tutkijoita ja toisinajattelijoita vangitaan, Kremlin kriitikoita hiljennetään radioaktiivisella myrkyllä tai ampumalla rappukäytäviin. Nyky-Venäjän valikoiva historiankirjoitus ja valtion propaganda tuntuu yritykseltä vaikuttaa kansakunnan yhteiseen muistiin; tietyt ihmiset ja ajatukset halutaan saada unohtumaan.
Olet valmistunut Teatterikorkeakoulun kirjoittamisen maisteriohjelmasta ja opiskellut elokuvaäänisuunnittelua ja suomen kieltä. Millaista haaveita ja suunnitelmia sinulla on kirjoittamisen suhteen?
Opetan päivätyönäni kirjoittamista ja lukemista helsinkiläisessä lukiossa, jossa on mahdollista opiskella myös useita kursseja luovaa kirjoittamista. Se on melko varmasti maailman kivoin duuni!
Nautin valtavasti siitä, että luemme yhdessä opiskelijoiden kanssa jonkin kaunokirjallisen tekstin ja sitten keskustelemme siitä: Millaisia ratkaisuja kirjoittaja on tehnyt? Miten tätä voi tulkita? Millä tavalla tekstissä käsitellyt asiat liittyvät meidän kaikkien elämään?
Haluan kuitenkin jatkaa myös omaa taiteellista työskentelyäni. Ainakin toistaiseksi sen yhdistäminen työarjen kanssa on tuntunut mahdolliselta juuri siksi, että olen myös opetustyössä jatkuvasti tekemisissä kirjoittamisen ja lukemisen kysymysten kanssa. Seuraavan romaanin ääriviivat ovat jo alkaneet hapuilla muotoaan, mutta kuvio on vielä aivan alussa. Se on ihana vaihe!
Kerrotko vielä lopuksi mitä kirjoja aiot lukea itse kevään aikana?
Seuraavaksi aion tarttua Teakin opiskelijatoverini Taina Niemen nuortenromaaniin Ämpärikesä. Lisäksi odotan ainakin Elsa Töllin seuraava runokokoelmaa!
Haluaisin kovasti lukea myös Jonas Hassen Khemirin uusimman romaanin Systrarna, joten pitää kokeilla, riittääkö ruotsinkielentaitoni – suomennos taitaa ilmestyä vasta syksyllä.
Unohdus on saatavilla e-kirjana. Lue näyte Elisa Kirjasta.
