Rikostoimittaja Päivi Hannulan esikoiskirja Väärän auton kyytiin – suomalaisia katoamistapauksia (Tammi) vie lukijan mysteeristen katoamistapausten alkujuurille ja kertoo niistä uutta tietoa.
Kenen kyytiin 17-vuotias Merja Vaara liftasi päästyään yövuorosta? Tapettiinko Pekka Tuukkanen maantiellä jossain Perhon ja Kinnulan rajalla. Minne sarjasaalistaja Mika Moring ajelutti kadonneet naiset? Mitä tapahtui Piia Ristikankareelle ja Riina Mäkiselle?
Väärän auton kyytiin -kirjaan on koottu näiden lisäksi monia muitakin katoamismysteerejä. nousi Mitä Suomi lukee -listalla tammikuun yhdeksänneksi myydyimmäksi teokseksi (kaikki formaatit) ja toiseksi kuunnelluimmaksi äänikirjaksi (tietokirjat).
Päivi Hannula on MTV:n uutispäällikkö ja rikostoimittaja. Hän on pitkän uransa aikana perehtynyt lukuisten katoamisten taustoihin ja haastatellut omaisia sekä todistajia. Mesta.net haastatteli häntä sähköpostin välityksellä.
Millaista lukijapalautetta olet saanut kirjasta?
Päivi Hannula: En ensinnäkään odottanut saavani näin paljon palautetta, mitä olen kirjasta saanut. Kiitosta on tullut elävästä kerronnasta ja perusteellisista taustatöistä. Eräs kirjaan haastateltu, kadonneen tytön ystäväpiiristä uutta tietoa antanut nainen kirjoitti minulle, että hän tuli kokemuksineen kirjassa ikään kuin nähdyksi ensimmäistä kertaa – ja se on paras mahdollinen palaute.
Olet urasi aikana perehtynyt lukuisten katoamisten taustoihin. Millaista omaa tausta- ja tutkimustyötä teit kirjaa varten?
Kirjoitin kirjaa puolentoista vuoden ajan. Noin puolet ajasta kului pelkästään taustatöihin.
Hankin esitutkintamateriaaleja, etsin vanhoja lehtiartikkeleita, tavoittelin vanhoja ja uusia rikostutkijoita ja -komisariota, ja kyllä – lueskelin myös murha.infoa, josta sain paljon aineksia kysymyksiin, joita esitin myöhemmin poliisille. Myös omaisten antamat tiedot olivat tärkeitä. Osa heistä ei halunnut kuitenkaan enää palata vanhoihin asioihin haastattelun merkeissä, mitä pyyntöä tietysti kunnioitin.
17-vuotiaana kadonneen Merja Vaaran tapaus oli vanhin ja samalla monella tapaa hankalin taustoitettava. Sain heti aluksi 135 sivua tutkintamateriaalia, jotka oli julkistettu muutama vuosi sitten. Tiedosto sisälsi yli 40 vuotta vanhoja kuulusteluja sekä suppean kuvaliitteen. Uppouduin tähän materiaaliin viikoiksi ja löysin paljon sellaista, mikä herätti kysymyksiä. Halusin tavoittaa katoamisen todistajia kysyäkseni lisää, mutta suuri osa heistä oli jo kuollut. Sain kuitenkin kiinni todistajia, jotka eivät olleet uskaltaneet kertoa kaikkea aiemmin, kuten olin alkuperäisten kuulustelujen perusteella arvellutkin.
Mikä kirjaa tehdessä yllätti?
Se, miten kirjoittaminen vei mukanaan. TV-toimittajan ja uutispäällikön työssä kirjoittamista on ollut vuosi vuodelta vähemmän. Oli tosi kiehtovaa uppoutua sekä taustoihin että tarinoiden kirjoittamiseen ja tekstin hiomiseen.
Mitä muuta haluat sanoa Väärän auton kyytiin -kirjasta?
Rikostoimittajana olen huomannut, että poliisin tiedottaminen ohjaa uutisointia turhan usein. Kun on kiire, pienikin risaus jossain jutussa on kiusaus otsikoida uudeksi käänteeksi vanhassa murhamysteerissä. Syntyy kuva siitä, että asialle tutkinnallisesti tapahtuisi paljonkin, vaikkei asia ehkä ole näin. Tämä kirja on yritys pysähtyä näiden tapausten äärelle kysymään, mikä tutkinnassa on ollut olennaista ja miten hyvin sitä oikeastaan on tehty. Poliisin lisäksi pidän tärkeänä muitakin lähteitä.
True crime -kirjallisuuden suosio ei osoita laantumisen merkkejä. Uusia mielenkiintoisia teoksia julkaistaan koko ajan. Millaisena näet genren tilanteen ja tulevaisuuden?
True crime -kirjallisuudelle on oma fanikuntansa. Tämä lukijakunta taitaa kasvaa edelleen, kun yhä useammat löytävät äänikirjapalvelujen pariin. Itse löysin äänikirjat kaksi ja puoli vuotta sitten, kun kärsin unettomuudesta. Paluuta ei ole ollut ja nukahdan aina tutun lukijan ääneen.
Rikoshistoriassa on paljon mysteereitä, jotka suorastaan odottavat sitä, että joku nostaisi ne esiin. Näiden tarinoiden kertomisella ja niiden penkomisella on merkitystä myös siten, että jonakin päivänä mysteerit ihan oikeasti voivat ratketa. Tämän osoittaa esimerkiksi kirjassanikin kerrottu Ilpo Härmäläisen tapaus sekä Ylen hiljattain perusteellisesti penkoma Sari Liinaharjan henkirikos.
Viime vuosina erityisesti monet rikollisten elämäkerroista ovat menestyneet ja en näe mitään vikaa tässä, sillä ne ovat poikkeuksellisia ihmiskohtaloita. Rikosjournalismissa Alibi oli pitkään ainut, joka toi myös rikoksesta tuomittujen ääntä kuuluville, nyt tietokirjat ovat näillä apajilla. Kuitenkin faktantarkistusta ja taustoitusta kaivataan näissä kuten missä tahansa muussakin tietokirjallisuuden lajissa.
Väärän auton kyytiin on esikoiskirjasi. Miten kirjoittaminen jatkuu tästä? Millaisia haaveita sinulla on kirjoittamisen suhteen?
Minulla on teossa jo toinen kirja, jonka kirjoittaminen on loppusuoralla. Kyse on tietokirjasta ja yhteisprojektista toisen kirjoittajan kanssa ja parhaillaan olen uppoutunut täysin sen kirjoittamiseen.
Sen jälkeen ajattelin keskittyä puutarhanhoitoon ja pyöräretkiin. Asumme pari vuotta sitten valmistuneessa omakotitalossa ja sormet syyhyävät päästä istuttamaan pihalle lisää puita ja pensaita. Kesätauon jälkeen varmaankin jatkan kirjoittamista taas jossain muodossa.
Millaista kirjallisuutta itse luet vapaa-ajallasi? Mikä kirja sykähdytti sinua viimeksi?
Kuuntelen paljon romaaneja ja viimeksi tunteisiin kävi Sirpa Kähkösen kirja 36 uurnaa. Vahva kirja tilinteosta äidin ja tyttären välillä.
Viimeisin dekkarilöytöni ovat olleet Helena Immosen trillerit Operaatio Punainen kettu, Aavikkokettu ja Napakettu, kiitos vaan uutisankkuri Jaakko Loikkaselle suosituksesta. Puolustusvoimiin liittyvät aiheet ovat olleet tapetilla viime vuodet myös uutisissa, ja nämä ovat tuoneet kauhuskenaariot aika eläväksi tähän uutistyön rinnalle.
Välillä pyrin viisastuttamaan itseäni lukemalla vaikeampia kirjoja painettuna. Joululomalta kesken on yhä Sinuhe egyptiläinen.
Väärän auton kyytiin – suomalaisia katoamistapauksia on saatavilla e-kirjana ja Sanna Majurin lukemana äänikirjana. Kuuntele tai lue näyte Elisa Kirjasta.
