Mesta.netin juttusarjassa summataan mennyttä ja katsotaan alkavaa kirjavuotta. Toisena on vuorossa on kotimaisen viihteen kuningatar Tuija Lehtinen, joka kirjoittaa niin aikuisille ja nuorisolle.
Julkaisit syyskuussa Sumulaakson salatut suhteet –romaanin, jossa etnologian tohtori Lea Liinoja kutsutaan perehtymään Sumulaakson kartanon neljän siskoksen kirjoittamiin kirjeisiin. Millainen fiilis kirjavuodesta 2022 jää sinulle?
Tuija Lehtinen: Kirjavuodesta 2022 jää oikein hyvä fiilis. En ahminut töitä, vaan paneuduin ajan kanssa Sumulaakson kartanon ihmisten vaiheisiin. Oli mielenkiintoista selvitellä neljän 1890-luvulla syntyneen sisaruksen vaiheita. Aatelisarvohan periytyy aina isältä pojalle, joten sisarukset eivät olleet isänsä silmissä tasavertaisia pikkuveljensä kanssa. He lähtivät kotoa ja päätyivät sukulaisten nurkista oman elämänsä rakentajiksi. Tein paljon tutkimusta muu muassa keuhkotautiparantoloista. Oli tärkeä saada tietää, miten niihin jouduttiin ja miten niissä hoidettiin potilaita. Itse kirjassa en kuitenkaan ruodi yksityiskohtia, mutta tunnelman takia piti hankkia tällaistakin tietoa. Sisaruksista tuli esiin myös odottamattomia asioita, samoin kartanon nykyisestä väestä, joten ehkä vielä palaan Sumulaaksoon. Nyt kuitenkin kypsyttelen dekkaria, jossa mukana edelleen edellisten sarjan osien Erja Repo.
Olet työskennellyt vapaana kirjailijana vuodesta 1984. Teoksiasi on palkittu ja julkaistu useilla eri kielillä. Mikä on ollut antoisinta urallasi?
Antoisinta on se, että kirjoittaminen on minulle ilo. Nautin tarinoiden kehittelystä, siitä että pääsen sukeltamaan eri-ikäisten ja eri sukupuolta olevin henkilöiden ajatuksiin. He yllättävät minut toimimalla monesti täysin itsenäisesti ja avaavat silmäni monille asioille, joita en ehkä muuten tulisi miettineeksi. Iloa tuottavat myös lukijoiden yhteydenotot, vuosien varrella satoja kirjeitä ja sähköposteja on kertynyt monen mapin verran. Niiden selailu ja kommentit kirjoista lämmittävät mieltä ja vakuuttavat minut siitä, että minulla on edelleen jotain annettavaa lukijoille.
Millainen jouluihminen olet? Kerro joku jouluperinteesi, josta et haluaisi luopua?
Olen joulukuun lapsi. Pienenä jännitin aina kalenterin ensimmäisten kahdentoista luukun avaamista, jolloin koitti syntymäpäiväni. Sitten uutta jännitystä toiset kaksitoista luukkua ja oli jouluaatto. Jouluperinne, se tärkeä, on minulle joulukalenteri, ja joulun odotuksen jännitys on edelleen olemassa. Minulla on aina useita kalentereita, mutta se rakkain on suurikokoinen lumimaisema. Siinä on yleensä kuva vanhanaikaisesta linnasta tai kyläyhteisöstä, jotka valmistautuvat joulun viettoon. Luukkujen alta löytyy nostalgisia pikkumaailmoja, joissa ihmiset tai eläimet hääräävät joulutekemisiään. Kuvissa on lempeä ja herkkä tunnelma.
Joulukuusi on toinen perinne, josta en halua luopua. Siinäkin koristeiden pienoismaailmat lumoavat minut.
Mitä kirjoja aiot lukea pyhien aikana?
Hankin aina syksyn uutuuskirjoista jouluksi pari dekkaria ja jonkin mustan huumorin ja romantiikan maustaman lukuromaanin. Vielä en ole niitä valinnut. Myös pari vanhaa lempikirjaa kuuluu pyhiin. James Herriotin eläinlääkärin vaiheista kertovat Kaikenkarvaiset ystäväni ja sen jatko-osat ovat sympaattisia kirjoja täynnä arjen odottamattomia asioita. Sininen linna, Montgomeryn satu aikuisille ilahduttaa myös vuodesta toiseen herkullisine sukulaishahmoineen.
Mitä odotat alkavalta kirjavuodelta?
Toivon, että tulevan vuoden kirjasato on monipuolinen ja jokaiselle löytyy jotain kiinnostavaa luettavaa. Omalta osaltani paneudun dekkariin ja sen jälkeen alan hahmotella joko Sumulaakson vaiheista kertovaa kirjaa tai ihan jotain muuta, jos jokin aihe nappaa minut äkkiä koukkuun. Kirjahan voi lähteä liikkeelle vaikka pienestä lehti-ilmoituksesta, joka alkaa kutkuttaa uteliaisuutta, Mielenkiinnolla odotan myös vanhoista lukemistosarjoistani tehtäviä e-kirjoja, jotka valmistuvat ensi vuonna.
Tutustu Tuija Lehtisen tuotantoon.
Kuva: Jonne Räsänen
