Brittiläisen 911-yhtyeen jäsenet muistelevat, että heillä oli tapana rankata tyttöfanit timmeysjärjestykseen ja harrastaa seksiä parhaiden kanssa. Juonessa oli mukana poikabändin kiertuemanageri, joka piti huolen siitä, että kaikista kauneimmat tyttöfanit ”voittivat” ilmaiset keikkaliput ja fanitapaamisen.
– Meidän tehtäväksi jäi viedä tytöt takahuoneeseen ja maata heidän kanssaan, yhtyeen jäsen Lee Brennan sanoo Mirror-lehdelle.
Vuosina 1995-2001 toiminut trio teki hiljattain comebackin The Big Reunion -televisio-ohjelmassa. Yhtye muisteli ohjelmassa 90-luvun hurjia vuosia. Samalla paljastui, että bändi ja taustatanssijat olivat joutua vankilaan Bahrainissa uituaan alasti hotellin uima-altaassa.
– Esiinnyimme kuninkaan juhlissa. Mikäli emme olisi, meitä olisi uhannut 10 vuoden vankeustuomio. Kyseessä on islamilainen valtio, jossa vallitsevat ankarat lait.
Poikabändiläiset muistelivat myös, kuinka yhtyeen ex-jäsen Abz Love sytytti vahingossa hotellihuoneensa tuleen. Tuhkakupista levinnyt palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta aineelliset vahingot olivat sitäkin suuremmat.
911:n tunnetuimpiin singleihin kuuluvat The Day We Find Love, More Than A Woman sekä cover -kappale A Little Bit More.
[youtube id=”yFhhMpDF4Rw” width=”600″ height=”350″]




