Ohjaus: Steve Martino. Rooleissa: Onni Sannholm, Waltteri Helisalo, Ofelia Hanttu, Ila Lehto, Otso Oras, Hanna Koskinen. 88 min. S.

Charles M. Schulzin piirtämä ja kirjoittamana Tenavat aloitti maailmanvalloituksensa 1950-luvulla laajeten oman aikansa suosituimmaksi sanomalehtisarjakuvaksi. Tenavat-elokuva on sen jo viides pitkä filmatisointi, joskin edellisestä on vierähtänyt jo tovi (1980).
Visuaalisesta puolesta on vastannut Ice Age -elokuvistaan tunnettu Blue Sky, jonka värikylläinen animointi ei tavoita Schulzin pelkistettyä ja yksinkertaisesta viivasta tunnettua tyyliä. 3D-formaatin valinta oudoksuttaa, sillä sarjakuvana Tenavat oli hyvin kaksiulotteinen kuvatessaan hahmot ja paikat lähes aina samasta kulmasta. Tunne on samankaltainen kuin elokuvaa Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho (2014) katsoessa: piirrosjälki on niin etäällä sarjakuvasta, ettei nostalgisia tunteita pääse syntymään.
Elokuvan taustajoukoista löytyy muun muassa Schultzin poika ja pojanpoika, jotka ovat toimineen käsikirjoittajina ja tuottajina. Heidän lisäkseen myös toisella maestron lapsenlapsella on englanninkielisessä versiossa äänirooli. Verisiteiden ja Schultzin perinnön kunnoituksen sijaan valinnoissa tuntuu painaneen pikemminkin perikunnan ahneus.
Jaska Jokusen sydämen vienyt Punatukkainen tyttö on kuvattu myös edestäpäin, vaikka sarjakuvissa hänen kasvojaan ei koskaan näytetty. Vielä häiritsevämpiä ovat pitkitetyt jaksot, joissa Ressu kuvittelee olevansa Punaista paronia jahtaava, ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä. Stripeissä asetelman komiikka rakentuu osittain kuvitelman ja kuvan epäsuhdalle, sillä kuvituksessa näkyy vain koirankopin ja lentäjälakkisen Ressun sivuprofiilit. Elokuvassa kohtaukset ovat kuitenkin yltäkylläisiä ja tietokonepelimäisiä takaa-ajoja.
Tenavat rakentui ristiriidasta, jossa aikuisten maailma on korvattu syvällisesti ajattelevilla lapsilla ja heidän aforistisilla ajatuksillaan. Eksistentiaalisten kysymysten sijaan Tenavat-elokuva on nopeasti leikatusta koheltamisesta koostuva, yllätyksetön lastenelokuva.
Suomenkielinen dubbaus on korkeintaan keskitasoa. Englanninkielisessä versiossa Ressun ja Kaustisen ääninä on käytetty vanhaa ääninauhaa, mikä tuntuu lähinnä yritykseltä sisällyttää kokonaisuuteen edes jotain alkuperäistä.
J. K. SILVENNOINEN




