Lieksalaisen Masa Mainds on pitkän linjan orkesteri, joka aloitti cover-versioiden parissa jo 1990-luvun alussa. Nykyään materiaali on omissa nimissä tehtyä, leimallisesti vanhemmalle Suomi-rockille kumartavaa melodista rokitusta. Pop-henkiset kertsit ja paikoin hard rockin suuntaan kallellaan olevat riffit tuovat muistumia vuosien takaa. Välillä Masa Mainds on kuin takavuosien suosikki Eurooppa 3 coveroimassa tuimempaa kitararockia. Selvät viitteet löytyvät 90-luvun Yö-orkesteriin ja vaikkapa Tampereen suunnalla vaikuttavaan Mustat Enkelit -ryhmään.
Masa Mainds onnistuu kuulostamaan tutulta ja helposti lähestyttävältä heti ensimmäisestä viisusta lähtien. Lyriikat vaikuttavat hieman ulkokohtaisilta mutta sopivat hyvin bändin emotionaaliseen luonteeseen. Vaikka kitaroissa on paikoin terävämpää pörinää, Yö-vaihde tuo levylle radiosoittoon kelpaavaa pyöreyttä. Kuuntele vaikka haikeanpyöreä viilistelypala Ei jäädä voi tai tunteellisen ylevä Sorateiden taa – bändillä on Suomi-rockin historia hallussa ja kertosäkeissä on liimapaperia. Kiekon nimibiisi louhii hieman rujommalla skebasoundilla mutta kyllähän melodinen rokitus on lähempänä Masa Maindin parasta osaamista kuin melodinen hevanderi.
Masa Maindsin ongelmana on erottumiskyky – viisut ovat ok, vokalisti ok, soitto ok, kokonaispaketti ok mutta omaleimaisuus ja oma sanottava jää harmaalle alueelle. Jos Masa Maindsille viisuille pitäisi etsiä sopivaa radiokanavaa, vaihtoehdoksi kallistuu melkeinpä Nova, Radio Suomipop ja jopa Iskelmä. Bändin siisti ulosanti on valitettavan helppo hukata (ja unohtaa) massaan.
