Tubecon oli jälleen menestys – tässä Suomen parhaat tubettajat

tube item

Hartwall Arenalla neljättä kertaa järjestetyssä Tubecon-tapahtumassa vieraili viikonloppuna yhteensä 17 500 kävijää.

Pohjoismaiden suurin Youtube-tapahtuma huipentui sunnuntaina Tubecon Awardseihin, jossa palkittiin vuoden parhaat tubettajat.

Helsinkiläiset Backin veljekset olivat illan suurimpia voittajia. Roni Back voitti Tubecon Awardseissa sekä Vuoden vloggaaja- että Yleisön suosikki -kategoriat. Ronin veli Miklu palkittiin puolestaan vuoden tähtilupauksena.

tubecon 2017 1

Tubecon ja sen yhteydessä järjestetty ammattilaistapahtuma Tubecon Industry Day olivat menestyksiä.

”Olemme erittäin tyytyväisiä myös siihen, että uudet yleisöt ja tubettajat löysivät tänä vuonna Tubeconiin, toteaa Suomen Tubetapahtumat Oy:n toiminnanjohtaja Krista Huovinen.

Kotimaisen tapahtuman menestys tukee Tubecon-tapahtuman kansainvälistymistä. Viikonlopun aikana tapahtumassa vieraili delegaatiota seitsemästä eri Euroopan maasta tutustumassa konseptiin. Tubeconin laajentumista tukeva joukkorahoituskampanja on saanut myös lentävän lähdön. Rahoituksen minimitavoitteesta on saavutettu alle viikossa 56 prosenttia.

tubecon 17

– Tavoitteemme on luoda Tubeconista Euroopan laajuinen tapahtumaverkosto ja monistaa Helsingin Tubeconin menestys vientituotteeksi. Suomen, Ruotsin ja Espanjan Tubeconien lisäksi tavoitteemme on laajentua yhdeksään uuteen maahan seuraavan vuoden aikana. Kansainväliset vieraamme olivat erittäin tyytyväisiä Helsingin tapahtuman järjestelyihin. Uskomme, että vahvistamme useita uusia Tubecon-maita lähiviikkojen aikana, kertoo Tubecon Oy:n toimitusjohtaja Risto Kuulasmaa.

Tubecon nähtiin suorana lähetyksenä Elisa Viihteessä ja Elisa -kaapeli-tv -verkossa. Tapahtuma on katsottavissa myös jälkikäteen tallenteena Elisa Viihteen Aitiossa. (ks. ohjeet)

Tässä Tubecon Awards -voittajat:


Vuoden kauneuskanava – Uino Aino

Vuoden lifestylekanava – Sita Salminen

Vuoden vloggaaja – Roni Back

Vuoden vauhtikanava – Stunt Freaks Team

Vuoden lelukanava – LPSmadison

Vuoden musiikkikanava – TUULI

Vuoden huumorikanava – MiskaMH

Vuoden pelikanava – Roponen

Vuoden tähtilupaus – Miklu

Vuoden video – VARTALO by Mansikkka

Vuoden aikuistubettaja – Milli&Abe

Yleisön suosikki – Roni Back

 Lähde: Suomen Tubetapahtumat Oy:n tiedote. Kuvat: Mika Alavesa, Joanna Suomalainen ja Roope Niemi.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone