Torilla tavataan, Leijonat vai Euroviisut? Suomen viisu-urakka tänään katkolla – tässä pahimmat vastustajat

eurovision 2017

Euroviisut ja jääkiekon MM-kisat ovat täällä jälleen. Molemmista odotetaan voittoa, kuinkas muuten.

Suomen viisuedustaja Norma John on ennakkokaavailuissa kerännyt ympärilleen positiivista karmaa. Biisin salakavalan viettelevä, jopa Twin Peaks -henkinen dramaattinen tunnelma ja Leena Tirrosen upea laulusuoritus antavat kappaleelle erottuvan leiman. Blacbird ei ole kuitenkaan liian outo mutta onko se riittävän tarttuva?

Ennakkokatseluiden perusteella vuosi 2017 on trendikkään tanssipopin ja voimaballadien vuosi. Rokkia ei ole mukana kuin suurinpiirtein puolentoista biisin verran. Myös etno-ja kansanmusiikkivaikutteet ovat pois muodista. Kun toistensa kaltaisia viisuja on rinnakkain lukuisia, erottuminen on harvinaisen vaikeaa. Vain muutamat saavan päänsä pinnalle ja marginaali ovat pieniä. Suomi erottuu edukseen.

Lauantaina Ukrainan Kiovassa käytävään finaaliin karsitaan viisuja 36 maan joukosta. Isäntämaa on varmasti finaalissa kuten viisi suurta eli Espanja, Iso-Britannia, Italia, Ranska ja Saksa. Kummassakin semifinaalissa on mukana 18 maata, joista kymmenen pääsee jatkoon. Finaalissa on siis kaikkiaan 26 maata.

Suomen semifinaaliryhmässä on lukuisia vahvoja esityksiä ja joukko on tasainen. Porukasta erottuu selkeästi vain pari nimeä. Kymmenen joukkoon selviytyminen on todellakin voitto ja vaatii täydellisen onnistumisen.

Tänään tiistaina YLE TV1:n ohjelmistossa kello 22.00 nähtävän ensimmäisen semifinaalin aloittaa yksi ennakkosuosikeista, Ruotsi. Ruotsilla on kuusi voittoa ja viime vuosina maa on menestynyt loistavasti. Vuonna 2011 Eric Saade oli kolmas, vuonna 2012 Loreen voitti ja vuonna 2015 voittajaksi julistettiin Måns Zelmerlöw. Tänä vuonna entinen Idols-tähti Robin Bengtsson on vahvoilla tyylikkään tanssipopin avulla, I Can’t Go On on varsinainen korvamato. Lisäksi komealla Robinilla lienee seuranaan nippu yhtä komeita tanssijoita.

Georgian ”James Bond”tunnari Keep The Faith on vanhahtava mutta esittäjä Tamara Gachechiladze on kaikin puolin vahva ilmestys. Kolmantena ensimmäisessä semifinaalissa nähdään mielenkiintoinen maa, Australia, joka on mukana kolmatta kertaa. Australia on menestynyt mainiosti (viides ja toinen) mutta maa on nyt ensimmäistä kertaa karsinnassa. Alkuperäiskansaan kuuluva 17-vuotias Isaiah on söpö ja ääni on samettia mutta biisi tuskin riittää finaaliin.

Albanian Lindita on osallistunut myös American Idol -kisaan mutta tällä kertaa paisutteleva, kertosäkeessä jopa kitaraa sisältävä teos jää kovin harmittomaksi. Belgiaa edustava Blanche on joissakin arvioissa vahvoilla – tyylikästä ja harmaata, kenkiin tuijottavaa tanssipoppia Depeche Mode -hengessä. Onko biisi jo liian ”hyvä” euroviisukarkeloihin, se jää nähtäväksi.

Montenegron näyttävä miesjumala Slavko Kalezić hämmentää ja mukavasti tanssittava biisi saattaa olla yksi yllättäjistä. Suomen paikka seitsemäntenä tulee hieman hankalaan rakoon, sillä Montenegron viisulla saadaan bileet pystyyn. Mutta, kuten todettua, Norman Johnin vahvuus on otteeseen kietovasssa tunnelmassa ja vaikuttavassa laulusuorituksessa. Ehdottomasti jatkoon.

Myös Azerbaidžanin Dihaj luottaa tunnelmalliseen tanssipoppiin – retroilevia sävyjä tavoittava Skeletons on mainio tekele. Seuraavaksi jotain ihan muuta. Portugali on nostettu yhdeksi suurimmista ennakkosuosikeista. Portugalin viisu on ajaton, kuin suoraan 50-luvulta.
Salvador Sobralin esittämä laulelma on hänen sisarensa säveltämä. Vaikuttava tekele, jonka paikka on ehdottomasti finaalissa.

Kreikka odottaa menestystä Demyn esittämästä menevästä dancepop -jytkyttelystä This is love. Viisu on tehokas ja energinen mutta saattaa jäädä muiden vastaavien tekeleiden jalkoihin. Puolan Kasia Moś luotti ennakatseluvideoissa paljaaseen pintaan. Löysä dream pop -pala ei kuitenkaan anna kovinkaan suurta toivoa jatkopaikasta. Moldovalla on heittää kisaan jo aikaisemmin hyväksi todettua saksofonihuumaa. Sunstroke Project jytkyttelee ja nytkyttelee menevästi ja saksofonissa on imua. Yllätysvalmis aina finaalin kymmenen kärkeen asti. Mutta, Islannin Svalan yllätysvalmius hyytyy jäätävään poppitrippailuun, joka ei omaperäisyydellään häikäise.

Tsekin Martina Bártan konstailematon balladi My turn kuulostaa jopa virkistävältä tanssipopin varjossa. Värittömyys ja varovaisuus on kuitenkin viisun jatkolle vaikea este. Kypros on lainannut kappaleen Ruotsista, Loreenin Euphoria-viisun säveltäneen Thomas G:Sonin biisi Gravity on menevää etnopohjaista tanssipoljentoa. Ihan kiva. Myös Armenian tyylikäs etnosävyjä hyödyntävä Fly with me on mahdollinen musta hevonen. Kappaleen esittäjä Artsvik on todella vahva tapaus.

 

Slovenian mahtipontinen On my way, esittäjänä Oman Naber, on hyvinkin tyypillistä ja kaavamaista euroviisupaisuttelua. Ei jatkoon. Ensimmäisen semifinaalin päättävä Latvian Triana Park on myös mainiota tanssipoppia mutta kuten todettua, tasavahvat tanssibiittiviisut syövät toisiltaan ääniä. Latvian esitys on kuitenkin ehdottomasti genren parempaa osaamista.

Paras voittakoon, kunhan se on Suomi. Eurovisionin laulukilpailun ensimmäinen semifinaali tänään tiistaina YLE TV1:n ohjelmistossa kello 22.00.

(Teksti J.A.Kaunisto)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone