Lapkon jenkkisoundin ihannointi alkaa tuottaa hedelmää. Tuore levy Freedom tuuttaa pöyhkeän runsaalla soundilla. Bändin trio-muotoisen rockin kiihkoa, Placeboa ja Musea yhdistävässä ulosannissa on kiimaisella rock-asenteella aina ollut vahva asema. Freedom kadottaa trio-henkisen energian vahvuuksia ylisuuren soundin jalkoihin – paikoin Lapko kuulostaa progeveteraani Rushin ja Biffy Clyron ristisiitokselta. Toisaalta, viisuissa on liimapintaa ja kertosäkeissä radiosoittoasetuksia mutta hieman pehmeämpi lähestymistapa ottaa veronsa. Missä on kiima ja hekuma!
Kiekko on siitä huolimatta todellinen korvakarkki. Geeky moron ja Money for nothing ovat selkeitä uraohjuksia ja listakiipijöitä ilman syventymistä vaativaa paneutumista. Rave in piece keventää hieman pompöösia ulosantia ja No hate without heart laventaa soundia vaihtoehtoisempaan suuntaan. Run boy run suorastaan huutaa ilmaa ympärilleen mutta Back in fashion saa lievästä brittipop-annoksesta uutta virtaa ja potkua. Bug chaser on kierolla tavalla erilainen mutta mukavan räväkkä – kertosäe on silkkaa teinipunkkia. Kiekon päättävä Death grip kuulostaa vahvemmin edellisen levyn tuotokselta, ehkä turhankin perusvarmaa Lapkoa.
Allekirjoittanut kaipaa Lapkon silmille iskevää, röyhkeää kiimaa. Freedom on liian siisti…turhan iso. Viihdearvoltaan Freedom on erinomainen levy. Lapko on jo niin rähmällään jenkkimenon suuntaan ettei tyyppejä varmaa saa katsomaan taakseen. Riisutumpi kiihko ei välttämättä olisi huonompi vaihtoehto. Vaarana on ajautuminen kuohituiksi silkkimuniksi, emotionaalisen rockin valtavirran syövereihin. Jortikka saa näkyä!
