Kingston Wallin vuonna 1993 julkaistu kakkoslevy on allekirjoittaneen papereissa debyyttilevyä rakkaampi, vahvempi kokonaisuus. Svart Recordsin vinyylimuotoinen uudelleenjulkaisu tekee levystä jälleen ajankohtaisen. Kingston Wall II:n suurimmat ansiot löytyvät käsittämättömästä intensiivisyydestä ja värikkäästä monipuolisuudesta. Petri Wallin Intia-hekumointi kuuluu albumin jokaiselta viisulta, psykedeelisyys teki tilaa progressiivisuudelle. Vaikka selkeät melodiat ovat hyvin esillä, levy on erityisesti vaikuttava kokonaisuus ja taitavien muusikoiden häkellyttävä musiikkimatka. Wallin Hendrix-skebasta irtoaa transsiin vaivuttavaa orientaali-bluesia ja Sami Kuoppamäen rumputyöskentely on jotain aivan muuta. Ennakkoluulottomuus ja soittamisen voima eivät jää huomaamatta.
Kuten sanottua, levyä ei kannata viipaloida neljän minuutin pikapaloihin. Jos olet ensimmäistä kertaa kyseisen levyn äärellä, varaa riittävästi aikaa ja tyhjennä pääsi ennakkoajatuksista. Kiekon avaava terävä orientalrock We cannot move saa heti seuraavassa viisussa yllättävää taustatukea irlantilaiselta folkmusiikilta, joka naitetaan oriental-fiilisten kaveriksi. Ilmavan raikkaat, tajuntaa laajentava viisukolmikko Could it be so, And it’s all happening sekä Love tonight vetävät kuulijan väkisin transsiin. Varsinkin Love tonight jyystää kuin Led Zeppelin konsanaan ja Walli on ilmiselvä Robert Plant. Shine on me, albumin ”se” biisi, soi kauniina ja suorastaan ylevänä. Sakari Kukon saksofoni tuo viisuun jazz-henkistä arvovaltaa. Donna Summer -coveri I feel love on Kingston Wallin tuotetuin tekele mutta sympaattinen ja aikaansa edellä. Nykyään crossover on päivän sana.
Vaikka albumi rönsyilee ja löytää outoja sivupolkuja, Kingston Wall ei eksy omahyväiseen egoiluun tai soolomasturbointiin. Kitara on kuningas mutta riffillä on vahva asema. Walli on kitarasankari isoilla kirjaimilla. Miehen soitossa on hämmentävää luomisvoimaa mutta siitä huolimatta Wallilla oli taito pysyä olennaisessa. Vaikka välillä hapottaa oikein kunnolla, bändikolonna löytää aina takaisin ilman puuduttavia hapuiluhetkiä.
Svart Recordsin uusiojulkaisun mukana saadaan Jukka Jyllin ja Sami Kuoppamäen biisikommentit ja kolmen livebiisin verran bonareita. Kyseessä on ehdoton Suomi-rockin klassikko, joka ansaitsee klassikkostatuksen myös kansainvälisessä vertailussa. Kuten on todettu, ”ehkäpä paras tuntematon bändi, josta et ole koskaan kuullut”.
