Provinssin avauspäivä keräsi 19 000 kävijää – lue raportti torstain tapahtumista

provinssi19
Seinäjoen Provinssi avasi ovensa torstaina aurinkoisessa säässä houkutellen paikalle yli 19 000 festivaalivierasta. Perjantaina ja lauantaina väkimäärän odotetaan nousevan huomattavasti.
Torstain ohjelmassa kiteytyi festivaalin perinteitä vaaliva rock tuoreita kansallisia ja kansainvälisiä nimiä unohtamatta. Oli piristävää huomata, miten saumattomasti erilaiset esiintyjät mahtuivat Ihmisten Juhlan festivaalikaton alle. Rockin nimestään pudottanut festivaali on tänä vuonna ohjelmistoltaan rockimpi kuin pitkään aikaan, mutta Yungbludin kaltaiset esiintyvät muistuttivat, että katse pidetään samalla tiukasti tulevaisuudessa.

Päälavan sai kunnian korkata kotimaisen popin vientitoivo Alma. Väkeä ei vielä iltapäivänä ollut suurina massoina, mutta Alman toive kunnon bileistä kuitenkin toteutui. Kannustukesta päätellen yleisö selvästi halusi, että Alma onnistuu ensimmäisellä Provinssi-visiitillään. Rennosti esiintynyt artisti sai aikaiseksi kivan pöhinän ja lämmitteli yleisöä illan rientoja varten.

Tämän jälkeen viereiseen telttaan asteli brittiläinen Youngblud eli Dominic Harrison, joka on herättänyt musiikkimaailman huomion erityisesti energisillä esiintymisillään. 20-vuotiaan ja vasta yhden albumin julkaisseen artistin livekunnon sai todistaa hyväksi pienehkö, mutta sitäkin innostuneempi yleisö. Yungblud yhdistelee soljuvasti punkin, rapin ja skan aineksia ja suoltaa ne ulos valtaisalla vimmalla. Vilpitön ja lämminhenkinen esitys jätti jälkeensä tunteen, että tästä veijarista kuullaan vielä.

Yungbludin kanssa samaan aikaan esiintyneen Kingston Wallin ylösnousemus on vuoden kulttuuritekoja. Petri Wallin traaginen tarina olisi vielä hivenen traagisempi, mikäli Petrin musiikkia ei olisi enää tässä laajuudessa ja näin laadukkaana keikkalavoilla kuultu. Oikealla arvokkkuudella tämän pystyy maailmassa tekemään vain alkuperäinen kokoonpano Von Hertzenin veljeksillä varustettuna. Bändi piti hienosti yllä Kingston Wallin jamittelevaa perintöä, mutta samalla alkuperäistä suurempi kokoonpano ja Von Hertzenien taustalaulut antoivat biiseille hivenen lisää lihaa luiden ympärille. Todella taitava bändi ei jättänyt jossiteltavaa, elävä musiikki on hienoa kuin sen oikein tekee!

Viime aikoina hienoista paluuta tehnyt nu metal ehti lyhyen kukoistuksensa aikana muuttua massamusiikista yleiseksi sylkykupiksi. Samoista juurista versoo ensimmäiselle festivaalikeikalleen saapunut Lähiöbotox, jonka jäsenistöstä löytyy muun muassa Suomen ensimmäisiin kuuluneen ja genreään lyhyemmän uran tehneen KMA:n edustajistoa. Tällä kertaa bändi on onnistunut saamaan sanomaansa lisää kierroksia nostamalla keulalle Seksikäs-Suklaa -taiteilijanimellä tunnetun räppääjän. Lyhyen provinssiesiintymisen perusteella bändin biiseissä on sopivasti imua ja jonkinlainen meriitti lienee sekin, että Faith No More -laina We Care A Lot tuntui valjulta välipalalta bändin oman tuotannon rinnalla.

Päivän toistaiseksi suurimman yleisön onnistui houkuttelemaan Amorphis uusimman albuminsa Queen Of Timen spesiaalikeikalla. Hyvän vastaanoton saanut albumi on nostanut pitkän uran tehneen bändin jälleen askeleen korkeammalle ja hyvinhän tuo maistui myös livenä Provinssissa. Silti jonkinlainen täydentymä saatiin vasta metallimaailman ihanimman ilmestyksen Anneke Van Giersbergenin ilmestyessä vierailemaan Amongst Stars- ja Queen Of Timen ulkopuolelta lohkaistun Her Alone -kappaleiden aikana. Yhtään bändiä väheksymättä, Anneke oli se puuttuva ainesosa, jonka aikana musiikki kiilautui selkäytimeen asti.

Hyvä muistutus Provinssin kattauksen monipuolisuudesta saatiin siirryttäessä seuraamaan Jannika B:tä, jonka olisi voinut yleisömäärän perusteella siirtää hivenen suuremmalle lavalle. Näyttävä ja taitava laulajatar on esiintymisen puolesta valmis astumaan kokoa suurempiin saappaisiin, mutta biisimateriaali kaipaa vielä viimeistä hienosäätöä noustakseen ulos ihan ok -laarista.

Suomen vakiokävijöihin kuuluvan Flogging Mollyn aikana päälavan kenttä alkoi olla jo varsin täynnä. Bändin irkkuhenkinen rai rai -musiikki on jotenkin mennyt itseltäni ohi, vaikka siinä ei selkeästi mitään vikaa ole. Yleisö viihtyi ja tanssi hyväntuulisena, mikä selittänee sen miksi bändi tuntuu olevan lähes yhtä lähtemätön osa Suomen suvea kuin hyttyset ja The Sounds. Piristävänä yksityiskohtana mainittakoon, että mukavaa vaihtelua nähdä päälavalla yhtye, joka ulkonäöllisesti poikkeaa normistosta. Ei mitään eiliseen teeren tyttöjä ja poikia.

Flogging Mollyn jälkeen päälavalla esiintynyt Bring Me The Horizon on viime aikoina pyyhkinyt metalcore-leimaa itsestään isolla pensselillä. Mielipiteitä jakanut ja osaa faneista suututtanut futuristinen amo-albumi loi puitteet myös Provinssin keikalle. Mantra-biisillä startannut setti marssitti lavalle valkoisiin asuihin ja naamareihin pukeutuneet lieskoja taivaalle ampuneet taustatanssijat. Futurististen taustavideoiden vahvistamana bändi noudatti keikan alkupuolella yhtenäistä visuaalista teemaa, kunnes Shadow Mosesin aikana tyyli muuttui havajipaitojen ja tummanpuhuvan vaatetuksen sekamelskaksi. Edellisen Provinssikeikan laulaja Oliver Sykesin ääniongelmien vuoksi perunut yhtye luotti vokaaleissa tällä kertaa hämmentävän paljon taustanauhoihin. Osittain tämä oli perusteltua uuden materiaalin vahvasti efektoidun äänimaailman vuoksi. Bring Me The Horizon on nykymuodossaan vaihtanut mustan valkoiseen ja raivannut ryppyotsaisuutta näyttävän teatraalisuuden tieltä. Provinssissa pitti pyöri ja kädet löivät ilmaa kuin muutosta ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tämä lienee jonkinlainen voitonmerkki ja symbolinen keskisormi kaiken uudistumisesta saadun kritiikin jälkeen.
Viilenevän illan suurin lämmittäjä oli brittiläinen TesseracT. Teknisesti taiturimainen bändi ei kompastunut liiallisen taituruuden esittelemisen helmasyntiin, vaan se onnistui luomaan hienon sävykkään tunnelman. Ennen kaikkea bändillä oli selustanaan nippu erinomaisia biisejä, joista keikan päättäneet King ja Juno ovat vastustamattomia esimerkkejä. Lämminhenkisesti esiintynyt laulaja Daniel Tompkins kiitteli vuolaasti suomalaisyleisöä ja sai miettimään, voisiko lavaliikehdinnän perusteella bändiä kutsua karate metalliksi. Sen verran soljuvasti ja zenmäisesti herran iskut osuivat yhteen rytmikkään musiikin kanssa.
Teksti: Tomi Asuintupa, kuvat Provinssirock
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone