Kreetalle muuttanut kirjailija yllättyi: Lunta eteläisellä Välimerellä?!

Lefka_Ori1

Kalimera, Suomi! (Huomenta Suomi!) -pakinasarjan toinen osa. Kirjoittajana on Kreetan saarelle muuttanut kirjailija Jussi Wahlgren. Ensimmäisen osan voi lukea täällä.

Lumi yllätti perillä.

Koneesta jo näki, että Kreeta on jylhän vuoristoinen saari. Vain rannikkoalueet olivat alavia, laskeutuen mereen kohisevien laineiden syleilyssä. Rantoja oli paljon, isoja ja pieniä. Julkisia ja salaisia. Turisteille ja paikallisille. Kaikenlaisille kulkijoille.

Kuuma syyskuinen tuuli hengitti kasvoille lentokentällä. Toki tuttu Välimeren tuuli, lämmin ja suolainen. Hanian lentokenttä oli Akrotirin niemekkeellä. Lähestyimme kenttää meren päällä laskeutuen yhä alemmas vauhti hidastuen. Rantakalliot ja kiitorata ilmestyivät koneen ikkunaan viime hetkellä.

Tuttuni Osmo oli kentällä vastassa. Tervehdimme toisiamme jäykän suomalaisittain kättä puristamalla. Huomasin, että kenttähenkilökunta oli väsynyttä ja välinpitämätöntä porukkaa. Nojailivat seiniin tupakka suupielessä. Olihan turistisesonki kestänyt jo yli kuusi kuukautta. Kauden lopussa vaan ei kerta kaikkiaan enää jaksanut nyökkäillä ja hymyillä. En siis edes yrittänyt kysyä vessan sijaintia virkailijalta. Osmo opasti minut.

”Ja muista heittää vessapaperi roskiin,” Osmo sanoi.

”Mitä?” Kysyin hämmentyneenä, ”Miten roskiin?”

”Kreikassa ei paperia saa heittää vessanpönttöön. Vessassa on roskakori, heitä sinne.”

Osmo omisti Karaoke-baarin Malemessa ja laittoi sen kiinni talveksi ja matkusti sitten perheineen Suomeen.  Hänkään ei jaksanut hymyillä vessapaperijuttua kertoessaan. Sama tarina jokaiselle. Joka kerta.

Pakkauduimme Osmon autoon.

”Isot vuoret tuolla,” sanoin ja osoitin etelään, saaren keskiosaan.

”Lefka Ori,” Osmo sanoi ja käynnisti auton, ”Valkoiset vuoret.”

”Miks ne näyttää valkosilta, noi huiput.”

Osmo katsoi minua silmäkulmastaan ja sytytti tupakan.

”Se on siis lunta.” Hän sanoi ja puhalsi savut avonaisesta ikkunasta ulos.

”Lunta, täällä?”

Osmo pudisteli päätään ja ajoi risteyksen yli stop-merkkiä huomioimatta. En edes kysynyt miksi. Vaistomaisesti katsoin kuitenkin olan yli, josko jossain tien varressa olisi poliisiauto kytiksellä. Osmo ajoi leveää moottoritietä penkereen puolella. Niin tekivät monet muutkin. Ne hitaammat. Nopeammat ohittivat penkereellä matelevat, ilman vilkkuja, siitä välistä mistä mahtuivat.

”The Greek way,” Osmo naurahti, ”Kreikkalainen tapa.”

Aukaisin läppärini ja luin uutta arvioitavaa E-kirjaani. Osmo oli myös lukumiehiä.

”Tää on Jens Lapiduksen uusin, STHLM Delete,” sanoin, ”Mä teen arvion siitä, niin saat sitten lainata. Rajua meininkiä, Lapiduksen paras mun mielestä.”

Laskeuduimme moottoritieltä rantatielle. Mutkainen rantatie seuraili rantaviivaa. Tien ja rannan välissä oli hotelli hotellin perään, niiden välissä autovuokraamoja, kahviloita, tavernoja, matkamuistomyymälöitä ja ruokakauppoja. Samanlaisia turistien täyttämiä rantabulevardeja löytyi Kanariansaarilta, Mallorcalta ja Italiasta.

Plataniaksen kyläaukiolta nousimme jyrkästi ylös. Ohitimme muutaman pienen hotellin ja pysäköimme kapealle aukiolle kirkon eteen. Osmo nosti matkalaukkuni autosta.

”Tervetuloa uuteen kotiin,” hän sanoi ja asteli tien yli.

Aasi_Platanias1

Uusi koti oli kolmikerroksinen pienkerrostalo jyrkässä rinteessä. Rakennus oli valmistunut edellisenä vuonna. Purppurakukkaiset Bouganville-köynnökset olivat vasta kipuamassa seiniä pitkin ylöspäin.

Koira haukahti leipomon takana. Kukko kiekui jossain appelsiinipuiden siimeksessä. Ja oliivipuiden lomasta minua tuijotti takkuinen aasi.

Siinä se. Minun tervetuliaiskomiteani.

Jussi Wahlgren

Jussi Wahlgren (s.1952) on suomalainen kirjailija ja runoilija. Wahlgren on romaanien ja runojen lisäksi käsikirjoittanut näytelmiä ja tv-tuotantoa. Hän on myös toiminut luovan kirjoittamisen opettajana Oriveden Opiston kursseilla. Wahlgren asuu ja työskentelee Kreetalla. Hän toimii myös Mesta.netin kirjakriitikkona.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone