Eput Rautaa

Suomirockin yksi suurimmista instituutioista Eppu Normaali saa vihdoin oman ja tyylillisesti varsin kirjavan kunnianosoituksensa. Mukaan on mahdutettu asemansa vakiinnuttaneita konkareita, tuoreempia menestyjiä, acapellaa, räppiä ja iskelmää. Tuttujen nimien seassa on annettu mahdollisuus myös Lassi Valtosen ja Aeron kaltaisille odotuksille.

 Tribuuttilevyillä on tapana elää hetken, kunnes versiot vajoavat taas alkuperäisten varjoon. Eput Rautaa tulee tuskin tekemään asiassa poikkeusta. Albumina Eput Rautaa on sen verran hajanainen, että  kokonaisuudesta nauttiminen vaatii melkoista venymistä. Yksittäisissä esityksissä on sekä valonpilkahduksia että turhan rutiininomaisia suorituksia. Kappalevalinnoissa sen sijaan on pieniä irtiottoja niistä kaikista tunnetuimmista hiteistä.

 Irina avaa levyn tyyneyttä huokuvalla tulkinnalla. Viikatteen versio on turhankin uskollinen alkuperäiselle, eikä Kaarlon ääni tahdo istua säkeistöihin. Paleface, Lassi Valtonen ja PÄÄ KII kahlaavat biisinsä kuiville ja Haloo Helsinki! päivittää eppusoundia varsin kelvollisesti tälle vuosikymmenelle. Reijo Taipale ja Anssi Kela –vaihteen löytänyt Antti Kleemola tuovat kokoelmaan hippusen iskelmällisyyttä. Kotiteollisuus kuulostaa itseltään niin hyvässä kuin pahassa. Mokama antaa Epuille yllättävän keveän kosketuksen. Albumin juurevinta antia tarjoilevat Aero, Egotrippi ja Pariisin Kevät, jotka muodostavat ensimmäistä kertaa jonkinlaista yhtenäistä linjaa levylle. Lopetus ei ole hullumpi.

  Itselleni Don Huonot löi aikoinaan jonkinlaiset suomalaistribuuttien standardit versioimalla SubUrban Tribea Öinen Salaisuus –biisillään. Hieno biisi muotoutui Donkkareiden käsittelyssä täysin itsenäiseksi teokseksi puhaltaen siihen paljon uutta tuulta vähentämättä kuitenkaan alkuperäisen arvoa. Eput Rautaa –kokoelmalla lähimmäksi samaa tunnetta vetää Club For Five, joka on tehnyt huolellisen, taitavasti esitetyn ja hieman vähemmän yllättäen bändin itsensä näköisen sovituksen Joka Päivä Ja Joka ikinen Yö –kappaleesta. Kokonaisuutena albumi on silti vähemmän kuin osiensa summa ja muistuttaa artistien kannalta hieman kiusallisesti, että Eput on rautaa.

Tomi Asuintupa

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone