Arvostelussa Jussi-palkintoja kahminut Tyhjiö: ”Elokuvavuoden todellinen väriläiskä”

Tyhjiö

”Luovan keskiluokan ongelmia kuvaava Tyhjiö on mustavalkoisuudestaan huolimatta kotimaisen elokuvavuoden 2018 väriläiskä”, kirjoittaa Mesta.netin kriitikko J.K. Silvennoinen elokuvasta, joka palkittiin Jussi-gaalassa parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, leikkauksesta ja äänisuunnittelusta.

Jos unohdamme Anssi Mänttärin (mikä tosin on vaikeaa), luuraa suomalaisen indie-elokuvan taustalla useimmiten innostuneita harrastajia tai uransa alussa olevia tekijöitä. Aleksi Salmenperän Tyhjiö on tässäkin suhteessa poikkeuksellinen kotimainen, sillä elokuvasäätiön tuotantotukea vaille jääneen elokuvan taustalta löytyy maamme parhaimmistoon kuuluvan ohjaajan ohella muutoinkin nimekäs tekijäryhmä.

Tyhjiö syntyi talkoohengessä neljän vuoden aikana muiden töiden lomassa; Salmenperältä tuona aikana valmistuivat mainiot Häiriötekijä (2015) ja Jättiläinen (2016). Miksikään sivutyöksi Tyhjiötä ei silti sovi kutsua, ainoastaan erilaiseksi.

Niin pää- kuin sivuosat edustavat vahvaa näyttelijäosaamista. Kenties raikas, hauska, improvisaatiota muistuttava ja ”uuden aallon” mieleen tuova lopputulos juontaa osittain tuotantopaineista ja ahtaista aikatauluista vapautumisesta.

Viisi vuotta tyhjää näyttöä tuijottanut, itsekritiikkinsä ja pelkojensa halvaannuttama Eero (Korpela) on päärooleista koomisempi. Hänen huonoa performanssitaidetta muistuttaville, epätoivoisille työskentelymetodeilleen tarjoaa kliseisen, neromyytistä ammentavan vastaparin lappilainen menestyskirjailija (HP Björkman), joka synnyttää klassikoita sähköttömässä pirtissään viinan voimalla.  Birnin rooli on vakavampi sivutessaan pinnalla olevaa keskustelua naisen asemasta elokuvamaailmassa, jossa äitiys, yksityisyys ja kansainvälinen ura eivät tunnu mahtuvan samaan yhtälöön.

Käsikirjoituksen rakentuminen hitaasti pala palalta on kuljettanut elokuvaa yllättäviin suuntiin, ja esim. Birnin raskaus ja Korpelan rooli saksalaiselokuvassa on hyödynnetty kiinnostavasti. Yhtymäkohdat tekijöiden elämään, julkkisten cameot sekä mustavalko- ja värikuvan vuorottelu korostavat todellisuuden ja fiktion häilyvää suhdetta. Kerronnassa painottuvat dialogin sijaan kuvat ja leikkaus, hetkittäin miltei montaasin tavoin. Talmud Beachin musiikki tekee hienosta kokonaisuudesta entistäkin nautittavamman.

Juttu on julkaistu alun perin 30.1.2019

J. K. Silvennoinen

Vuokraa Tyhjiö Elisa Viihde Vuokraamosta

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone