Youth

Ohjaus: Paolo Sorrentino. Pääosissa: Michael Caine, Harvey Keitel. 118 min. K-12. 2015.

Youth

Paolo Sorrentino nousi maailmanmaineeseen parhaan vieraskielisen Oscarin napanneella, ikääntyneen playboyn kyynisiä keskusteluita ja kauneuden kaipuuta kuvanneella Suurella kauneudella (2013). Youth muistuttaa sitä teemoiltaan mutta on tyyliltään kevyempi ja ihmiskuvaltaan lämpimämpi.

Eläkkeelle jääneen kapellimestarin (Michael Caine) ja viimeistä elokuvaansa käsikirjoittavan ohjaajan (Harvey Keitel) hahmot tuovat etäisesti mieleen myös ohjaajan aiemman välityön This Must Be the Placen (2011), jossa Sean Pennin esittämä ikääntynyt rocktähti etsi elämälleen tarkoitusta.

Keitelin ja etenkin Cainen erinomaisesti tulkitsemat sivistyneet ikämiehet pohdiskelevat elämäänsä Sveitsin Alpeilla sijaitsevassa kylpylähotellissa, jossa heillä on seuranaan muun muassa miss Universum ja Diego Maradona. Vaikka terveyshotellissa on tarjolla monenlaista viihdykettä, tuntuu sen rikkaita asukkaita leimaavan samankaltainen flegmaattisuus  kuin Sofia Coppolan elokuvissa.

Youthissa on Sorrentinolle tyypillisiä tarkasti rakennettuja, pitkiä kohtauksia. Alppihotellin miljööstä uutetaan parhaina hetkinä yllättäviä yhtymiä maalaustaiteen helvettinäkymiin ja jopa keskitysleireihin.

J. K. SILVENNOINEN

Youth Elisa Viihteessä

Suuri Kauneus Elisa Viihteessä

This Must Be the Place Elisa Viihteessä

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone