Ohjaaja: Damián Szifrón. Pääosissa: Ricardo Darin, Oscar Martinez, Leonardo Sbaraglia, Erica Rivas, Rita Cortese, Julieta Zylberberg, Dario Grandinetti. 124 min. K-16.
Vieraskielisen elokuvan Oscaria ja Cannesin Kultaista palmua tavoitellut Wild Tales pyrkii nyt lämmittämään suomalaisten sydämet, ja ainakin oman verta pumppaavan lihakseni kohdalla se onnistui palkintojen metsästystä paremmin.
Tietynlaisesta metsästyksestä Wild Talesissakin on kyse, ja jo elokuvan nimi ja alkutekstien aikana vilisevät kuvat villi- ja petoeläimistä johdattavat ajatukset viettien varassa toimiviin tappajiin.
Sen kuutta itsenäistä tarinaa sitoo yhteen koston johtomotiivi, joka saa temaattisesti erilaisia painotuksia. Kokonaisuus pysyy harmonisena, vaikka tunnelmat ja sävyt vaihtelevat.
Episodeissa pienet, merkityksettömältä vaikuttavat hetket muuttavat yksilön tai laajemman ihmisjoukon elämän suunnan ja jättävät siihen peruuttamattoman jäljen. Ihmisluonnon tärkeimpiä voimia ovat epäoikeudenmukaisuudesta kumpuava raivo ja katkeruus, jotka sumentavat itsekontrollin ja järjen kuiskaukset käytöstapojen ja lakien kaltaisista yhteisön normeista vapauttaen.
Elokuvan avaava lyhyt ja naseva Pasternak on kuin outo uni – samastumiskohteesta riippuen painajainen tai suloinen kostofantasia. Tyylissä näkyvät vahvasti elokuvan tuottajana toimineen Pedro Almodóvarin farssien, etenkin Matkarakastajien, vaikutteet. Tosin sillä erolla, että Pasternak on hauska.
Vielä selväpiirteisempinä vaikutteet näkyvät lähes pastissimaisessa Road to Hellissä, joka on kuin lyhytelokuvaversio Steven Spielbergin varhaisesta ohjauksesta Duel – Kauhun kilometrit (1971). Kahden miehen ohitustilanteesta alkunsa saavan matkan polttoaineena toimii syvä raivo, joka eskaloituu suhteettomat mitat saavaksi väkivallaksi. Kaksintaistelussa pirullinen huumori piilottelee taka-alalla, kunnes vie voiton viimeisessä kuvassa ja punchlinessa.
Kahdessa tarinassa kostoon ja kontrollin menettämiseen kytkeytyy myös yhteiskunnallisempi taso. Toisessa byrokratian kankeutta vastaan nousevaan terrorismiin liitetään sankaruuden piirteitä, toisessa luokkaerolle ja rahan mahdin kritiikille rakentuvassa episodissa on miltei moraliteetin sävyjä.
Wild Tale yhdistää makaaberia koomisuuteen tavalla, joka ei välttämättä naurata mutta jota on vaikea ottaa tosissaan. Kerronnan tyyli ei ole realistisinen, pikemmin tarinat ovat kuin ajallisen etäisyyden takaa katsottuja muistoja tai kuulopuheita, joissa on käytetty asiaankuuluvaa värikynää. Tapahtumasarjat ovat kuin pyrkimyksiä ymmärtää lehden pikku-uutisessa mainitun, käsittämättömältä vaikuttavan teon taustoja ja motiiveja.
Käsikirjoittajana ja ohjaajana toiminut argentiinalainen Damián Szifrón on saanut mukaan maansa eturivin näyttelijöitä, ja laajan näyttelijäkatraan työtä on ilo katsella.
J. K. SILVENNOINEN
