'Varasti' kaverinsa vaimon, Simon Cowell selittelee nolona tapahtunutta

Musiikkimoguli Simon Cowell teki ystävälleen Andrew Silvermanille kettumaisen tempun ’viemällä’ kiinteistösijoittajan vaimon. Cowellin ja Lauren Silvermanin romanssin uskotaan alkaneen Laurenin ollessa vielä naimisissa kiinteistösijoittajan kanssa.

Silvermanin raskaudesta saatiin tieto heinäkuussa 2013. Isäksi paljastui Cowell.

Mail on Sundayn haastattelussa laulukilpailumoguli myöntää ettei suhdeasia mennyt ’ihan putkeen’. Hävettää.

– En voi ylpeillä asioiden saamasta käänteestä.

Cowell painottaa raskauden olleen yllätys ja ennalta suunnittelematon asia. Selvittyään alkujärkytyksestä tunteen muuttuivat aivan toiseen suuntaan – Cowellista tuli ’ylisuojeleva’ uutta tulokasta ja lapsensa äitiä kohtaan.

– Minä todella halusin hänet (=helmikuussa 2014 syntyeen Eric-pojan). En vain tiennyt sitä aikaisemmin.

(RTE)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone