Kaarlo Kangasniemi voitti painonnostossa kultamitalin Meksikon olympialaisissa vuonna 1968. Kangasniemi on myös yksi neljästä suomalaisesta, jotka ovat saavuttaneet urallaan sekä olympia-, MM- että EM-kultaa.
Nyt 75-vuotias Kangasniemi on ollut otsikoissa Facebook-päivityksensä ansiosta. Kangasniemi uhitteli näyttävänsä nyrkkiä pääministeri Sipilälle hallituksen toimien johdosta. Hallitus suunnittelee yli 75-vuotiaiden vammaisten saamien etuisuuksien leikkaamista.
”Kysyn kaikilta yli 75-vuotiailta saanko mennä eduskuntaan vetämään Sipilää turpaan, koska aikoo viedä yli 75-vuotiaiden vammaisten sairausetuisuudet.
Olen itsekin yli 75-vuotias ja vammainen. Sen verran on vielä virtaa ja luulen, että Sipilä herää teho-osastolla hyvin heikossa hapessa” (Kangasniemi Facebookissa).
Iltalehden mukaan uhkaus on huomioitu myös valtioneuvostossa. Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Jari Ylitalon mukaan asiasta on puhuttu. Yhdessä viranomaisten kanssa uhka otetaan käsittelyyn ja jos asia vaaatii toimenpiteitä, niihin ryhdytään.





Uhkaus! Höpö höpö. Kaarlon sanavalinnat tukee sitä mistä kansa puhuu. Luokkaerot rakennnetaan rikkaiden säännöillä ja rikkaat vastaavat omien ovenkarmiensa leveydellä siitä miltä historian tunnit lastenlasten silmissä tulevat näyttämään. Kuka omistaa suomen, häntä ei näy katukuvassa? Sipilä on vain ajomies!
Onko kukaan uhannut toimittaa Sipilää Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen rikoksista Suomen kansaa kohtaan oikeistolaisen politiikkansa aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen ja yhteiskunnalle aiheuttamiensa kustannusten johdosta? Kustannukset aiheutuvat huonompien sosiaali- ja terveyspalvelujen aiheuttamista suoranaisista kuluista terveydenhoidossa ja sosiaalitoimessa ellei ihmisiä suoranaisesti hylätä kadulle.