Perinteikäs hevifestari Tuska 2019 järjestetään jälleen ensi kesänä 28.-30.6.2019.
Ensimmäinen esiintyjäkiinnitys on norjalainen mustan metallin nyrkki Dimmu Borgir.
Suurempi uutinen on, että jatkossa tapahtumassa on 18 vuoden ikäraja. Festivaalijohtaja Eeka Mäkysen mukaan päätös syntyi pitkän harkinnan tuloksena.
”Tämä on suuri muutos ja se tulee ennen kaikkea mahdollistamaan entistä paremman festivaalikokemuksen Tuska-kävijöille. Päätös oli todella vaikea ja sitä on pohdittu jo vuosia. Alaikäisten festarikävijöiden määrä on valitettavasti vähentynyt vuosi vuodelta ja tänä kesänä heitä oli enää alle 100. Tuolla määrällä ei voida enää perustella ikärajattomuudesta syntyviä kuluja ja kun vaaka-kupissa toisella puolella painaa ne mielettömät mahdollisuudet millä voidaan parantaa täysi-ikäisten festarikävijöiden juhlaa, niin tämä on ’no-brainer’ kuten amerikkalainen sanoisi. Vastapainoksi toivotamme lapset tervetulleeksi sunnuntai-iltapäivän ”PikkuTuskaan”, jolloin jokainen kolmen päivän sekä sunnuntain Tuska-lipun haltija voi tuoda mukanaan 0-10 vuotiaan tulevan hevikansalaisen tutustumaan metallifestaritunnelmaan.”




