The Silent Mountain. Ohjaus Ernst Gossner. PO: William Moseley, Eugenia Constantini. 94 min. K-16. 2014.
Itävaltalaisen Ernst Gossnerin ohjaama South Of Pico toi ohjaajalle aikoinaan muutaman palkinnon ympäri maailmaa. Leffa ilmestyi jo vuonna 2007 joten viime vuonna julkaistun sotadraaman The Silent Mountainin kohdalla ei kannata enää vanhoja muistella. Gossner on tarttunut suhteellisen hankalaan aiheeseen, paikalliseen ’talvisotaan’, joka ajoittuu Ensimmäisen maailmansodan aikoihin vuoteen 1915. Suomessakin on huomattu etteivät paikallisesti merkittävät ’talvisodat’ ole samalla lailla kovaa valuuttaa kaukana muualla. Espanjalaiselle tai australialaiselle pitäisi selittää enemmän taustoja, asioita jotka meille ovat itsestäänselvyyksiä. Vastaavaan miinaan astuu myös Gossner kuvatessaan Dolomiiteilla (Alpit) käytyä taistelua Lagazuoin vuorenhuipun hallinnasta.
Vastassa olivat tuolloin ’rakkaat naapurit’ Itävalta-Unkari ja Italia. Italialaiset yrittivät valloittaa vaikean huipun kaivamalla tunnelin ja täyttämällä kaivannon räjähteillä ja kaboom – koko vuorenhuippu ilmaan. Todellisuudessa hanke kesti kaksi vuotta. Elokuvassa ajanjakso vaikuttaa parilta kuukaudelta. Sota ja puuduttavat asemataistelut ovat samankaltaisia aikakaudesta tai sotarintamasta huolimatta mutta tässä tapauksessa oman leimansa antaa vuoristoseutu. Kaikki materiaali pitää kantaa paikalle omin voimin. Jos haluat ampua tykillä, se raahataan miesvoimin vuorille. Laajamittaiset miesrynnäköt ovat mahdottomuus.
Osaltaan sota asettaa vain taustat jännitystarinan ja rakkauskertomuksen esittämiselle. Tarina on suoraviivainen ja kyyneliä repiviin yksityiskohtiin juuttuva. Sota tulee kirjaimellisesti häätilaisuuden keskelle – italialaisen ja itävaltalaisen suvun nuorikoiden hääseremonista palataan arkeen sodanjulistuksen myötä. Naapuruksista tulee hetkessä ’vihollisia’. Tarinan päähenkilö rakastuu juuri vihityn sisarensa (italialaisen) aviomiehen sisareen. Yhden lemmenyön jälkeen. Tosirakkautta. Ensirakkaus jää vieläpä väärälle puolelle rajaa nuorukaisen joutuessa sotimaan. Siis vihollisen keskelle, you know! Elokuvassa revitään draamaa sotatapahtumien lisäksi nuorten rakastavaisten kohtalosta. Sivuraiteilla revitään kyyneliä myös vastavihityn parin traagisesta tarinasta. Epäuskottaviin käänteisiin kuuluu juuri häätilaisuudessa jälkikasvunsa häitä todistaneet isät, jotka kohtaavat myöhemmin taistelussa (vihollisina) haavoittuneita poikiaan kantaen. Lisäksi juuri vihitty italialaisnuorukainen on tietenkin pakko saada keinolla millä hyvänsä vihollislinjojen taakse tapaamaan uunituoretta vaimoaan…ja tuijottamaan kiväärin piippua.
Elokuvan päänimi William Moseley muistetaan Narnian tarinat -elokuvista. Moseley on nuori ja komea, ei muuta. Italialaisten puolella patsastelevat näyttelijät hukkuvat taustakohinaan. ’Italialaisista’ erottuu ainoastaa hullu komentaja, joka ooppera-aarioiden soidessa johdattaa joukkonsa turhaan lahtaukseen. Naisrooleihin valituille näyttelijöille tärkein vahvuus on kauhuun ja tuskaan vääntyvien kasvojen hallinta. The Silent Mountain alleviivaa suurten tunteiden kohtauksia. Sekavat taistelukohtaukset vaikuttavat autenttisilta mutta henkilö-ohjaus on luonnosmaista. Kokonaisuus kuvittaa paikallisesti isoa tarinaa liian suurilla pensselinvedoilla. Ohjaajalla on hirveä kiire. Tuntuu kuin kokonaisuus olisi hätäisesti leikattu tiivistelmä ja lyhennelmä kolmetuntisesta sotaeepoksesta. Tarinasta puuttuu asioita, joita ei ’tarvitse’ kertoa. Elokuva ei myöskään osaa määrittää todellista luonnettaan. Rakkaustarinaksi se on liian laimea ja sotakuvaukseksi liian hätäinen. Ennemminkin voidaan puhua kasvu-ja jännityskertomuksesta.
