The Hateful Eight.Ohjaus: Quentin Tarantino. PO: Kurt Russell, Samuel L.Jackson, Walton Goggins, Jennifer Jason Leight. 161 min. K16. 2015.
Tarantino – jotta äijillä olisi hauskempaa.
On mielenkiintoista lukea Quentin TarantinonThe Hateful Eight -leffan arvioita näin suurimman kuumeen ja kiiman laannuttua. Elokuva on saanut krittiikkiä pituudestaan, tyhjäkäynnillä jauhavasta dialogistaan, puutteellisesta rakenteestaan – on puhuttu välityöstä. Kun puhutaan Tarantinosta, moiset lausahdukset ovat todellakin raskaita syytöksiä. Tarantino on aina tehnyt elokuvia omien visioidensa mukaan. Varsinkin splatter-tyyliset kokeilut lienevät miehelle suurta huvia. Niitä ei tehdä kriitikoiden arviot mielessä. The Hateful Eight tuntuu eräänlaiselta genrehyppelyltä – Tarantino lupaa ja vihjaa moneen suuntaan mutta ei pidä lupauksistaan kiinni. Elokuva on ahtaasti ajateltuna tungettu länkkäriksi vaikka kyseessä on ennemminkin rujo ja raaka Hämärästä aamunkoittoon -tyylisellä goreroiskuttelulla varustettu musta äijäleffa. Puhutaan irrottelusta, kaveriporukan jutusta.
Rentouden huomaa erityisesti näyttelijöiden suorituksesta. Varsinkin Samuel L Jackson revittelee vapautuneesti ja nauttii selvästi Tarantinon luomasta kusipäälahtarin roolista. Länkkärikuvasto tarjoaa elokuvalle sopivan villin ja väkivallan kyllästämän taustamaiseman. Kun tyypit ovat palkkionmetsästäjiä, lahtareita, ex-sotilaita ja pyöveleitä, väkivaltaa ei tarvitse suuremmin perustella. Elokuvan juoni on sopivan yksinkertainen – palkkionmetsästäjä (Kurt Russell) kuljettaa kymppitonnin arvoista saalistaan, naista, hirttolavalle mutta lumimyrsky aiheuttaa toimenpiteelle ikävän viivästymisen. Samuel L. Jacksonin esittämä tummaihoinen palkkionmetsästäjä tulee kuvioihin ”sattumalta”ja loppuelokuva sujuu suljetun huoneen murhamysteerinä. Lumimyrskyn saartamaan majataloon valikoituu sekalainen joukko veetumaisia ihmishylkiöitä, joista jokaisella on ketunhäntä taskussaan. Kaikki valehtelevat mutta kuka (ja miksi) murhasi majatalon pidetyn emännän? Kuten olettaa saattaa, majatalon hahmoista ei monikaan selviä hengissä seuraavaan aamuun.
The Hateful Eight on salapoliisitarina, väkivaltamysteeri, splatter-länkkäri ja poikamainen roiskuttelucore samassa paketissa. ”Nigger”-sanaa viljellään kuin hukkakauraa ja naista (Jennifer Jason Leight) kohdellaan todella brutaalisti. Huumori on kuolemanmustaa. Pääosaan nousee myös synkkä majatalo, joka 70-millisellä tekniikalla kuvattuna herää suorastaan eloon. Teatterimaisuus on alleviivaavaa ja näyttelijät pääsevät vuorollaan esittämään pitkiä monologeja. Genrehyppely on levotonta ja gorepätkät tarkoituksellisen sarjakuvamaisia. Tarantinolla on takuulla ollut hauskaa elokuvan parissa. Lukuisat yksittäiset älynväläykset huvittavat ja Jacksonin ”penistarina” on hulvaton.
Elokuva on liian pitkä, dialogissa on tyhjäkäyntiä ja juonessa harmaita kohtia. Mutta, asetelmalliset kohtaukset ovat harkittuja – silkkaa ”taidetta”. Walton Gogginsin esittämä wannabe-sheriffi on pelkkää parhautta. Jennifer Jason Leight selviää mainiosti roisista ja kovia kokevasta roolihahmostaan. Jackson on Jackson mutta nimenomaan Tarantinon luoma Jackson. The Hateful Eight on kuin Django Unchained siirrettynä Hämärästä aamunkoittoon -elokuvan surrealistiseen maailmaan – Kunniattomat paskiaiset -tyyppien tehdessä paluun stetsoneihin sonnustautuneina. Älä ota sitä liian vakavasti. Tästä elokuvasta riittää tuleville tutkijasukupolville pureskeltavaa.
