The Big Short

Ohjaus: Adam McKay. Pääosassa: Christian Bale, Ryan Gosling, Steve Carell. 130 min. K-12. 2015.

1401x788-BGS-02959R__

Vuonna 2008 Yhdysvaltojen ylikuumentuneiden asuntomarkkinoiden lainakupla räjähti finanssimaailman kasvoille aiheuttaen kansainvälisen pankkikriisin. Lainoittajat, sijoittajat ja asunnonostajat olivat uskoneet asuntojen hintojen jatkuvaan kasvuun, minkä vuoksi korot pidettiin alhaisina ja lainoja myönnettiin myös vähävaraisille.

Michael Burry havaitsi signaalit, joita pankit, media ja valtionhallinto kieltäytyivät näkemästä, ja kykeni ennustamaan alamäen. Samalla lasisilmäinen, eksentrinen tohtori vuoli miljardivoitot. Sokeiden asiantuntijoiden valtakunnassa yksisilmäinen ekspertti oli kuningas.

The Big Short kuvaa Burrya ja muutamaa muuta pörssipelureita, jotka hyötyivät rahamarkkinoiden kaaoksesta ja avittivat omalla toiminnallaan Wall Streetin pankkien romahtamista. Käsikirjoitus pohjautuu reportteri- ja tietokirjailija Michael Lewisin samannimiseen kirjaan ja toi parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon. Lewisin tosipohjaisista teoksista on aiemminkin sovitettu hyviä elokuvia, joista sukupuun samaa oksanhaaraa edustaa ammattilaisurheilua ylipainoisen tilastonörtin näkökulmasta kuvannut Moneyball. Urheiluseuran toimistosta on siirrytty Wall Streetin lasirakennuksiin, mutta tarina kuvaa edelleen kuinka ovelan taktiikan avulla on mahdollista kaataa suuremmat kilpailijat.

A-luokan tähdet Christian Bale, Ryan Gosling, Steve Carell ja Brad Pitt esittävät luonnevikaisia ja sosiaalisesti rajoittuneita talousvaikuttajia, joissa ei ole ripaustakaan Wall Streetin Gordon Gekkon tai The Wolf of Wall Streetin Jordan Belfortin karismaa ja rahan tuoksua.

the-big-short-is-a-big-hit-here-s-why-you-need-to-see-this-movie-760070

Veronmaksajien syliin kaatunut pankkiala huijasi markkinoita vuosia paitsi tyhmyyttään myös häikäilemättömyyttään. Siitä huolimatta The Big Short ei asetu moraalisesti kummankaan osapuolen kannalle, sillä asuntojärjestelmää ja samalla koko valtiontaloutta vastaan vetoa lyöneet sijoittajat tekivät rahansa inhimillisellä tragedialla, jossa miljoonat menettivät työnsä ja asuntonsa.

Adam McKay on aiemminkin ohjannut mainioita komedioita (Anchorman: The Legend of Ron Burgundy) ja tv-sarjoja (Eastbound & Down), joita on yhdistänyt musta huumori ja vastenmieliset päähenkilöt. Anchorman 2: The Legend Continues sisälsi myös yhteiskuntasatiirin piirteitä, mutta The Big Short vie ne pidemmälle ja on McKayn toistaiseksi kunnianhimoisin projekti.

Elokuvaa leimaa brechtiläistä poliittista teatteria muistuttava etäännyttäminen, jossa elokuvaa ja sen kerrontaa kommentoidaan katsojalle. Esimerkiksi talouskäsitteet avataan lyhyiden julkkisten puheenvuorojen kautta ja Ryan Goslingin esittämä lipevä pankkiiri huomauttelee kerronnan epäluotettavuudesta suoraan kameralle. Samalla dokumentaarisen fiktion ja fiktiivisen tositarinan erot entisestään hämärtyvät.

J. K. SILVENNOINEN

The Big Short Elisa Viihteessä

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone