Tänään TV:ssä viinanhuuruinen Suomi-klassikko – ”pääosassa 1970-luvun rakastetuimmat koomikot”

Veikko Huovisen (1927–2009 samannimiseen romaaniin perustuva komediaelokuva Lampaansyöjät oli ilmestymisvuotensa 1972 katsotuin kotimainen elokuva. Elokuvan pääosia näyttelivät Leo Lastumäki ja Heikki Kinnunen.

Seppo Huunosen ohjaaman Lampaasyöjien tarina kertoo kahdesta ystävyksestä, jotka päättävät erkaantua yhteiskunnasta ja lähteä metsästämään lampaita. Miehet ampuvat lampaita ja siemailevat viinaa. Samalla he jutustelevat korpifilosofisia ”huovismaisia” turinoitaan.

Myös Spede Pasanen suunnitteli filmatisointia Lampaansyöjistä, muttta Huunonen ehti ensin.

Hulvatonta ja rankkaa huumoria sisältävä Lampaansyöjät keräsi teattereihin 340 000 katsojaa. Menestystä siivittivät Heikki Kinnunen ja Leo Lastumäki, jotka olivat 1970-luvun rakastetuimmat tv-koomikot.

Juttu jatkuu…

 

Elonet-sivuston mukaan Lampaansyöjien TV-ensi-ilta 5.4.1975 meni päällekkäin toiselta kanavalta lähetetyn Suomi-Neuvostoliitto-MM-jääkiekko-ottelun kanssa. Elokuva sai silti yli miljoona katsojaa.

Useat elokuvan kohtauksista ovat saaneet kulttimaineen. Kuten tämä, jossa päähahmot joutuvat tekemisiin saksalaisturistien kanssa kesäisessä luonnossa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone