Conan the Barbarian (K16) – Hero
Conan-hahmo nousi legendaksi Arnold Schwarzeneggerin tähdittämän Conan – barbaari -elokuvan myötä vuonna 1982. Kärpäsbudjetilla tehty seikkailu on tuottanut satoja miljoonia dollareita tähän päivään mennessä. Elokuva sai myös jatko-osia.
Kaikkien aikojen tunnetuin barbaarisankari Conan teki vuonna 2011 paluun vauhdikkaassa toimintaseikkailussa, jonka nimikkoroolissa nähdään Game of Thrones -sarjastakin tuttu Jason Momoa.
Tänään nähtävä elokuva perustuu ensimmäisen elokuvan tapaan Robert E. Howardin luomaan Conan barbaari -hahmoon. Elokuvalla ei ole kuitenkaan yhteyttä Arnold Schwarzeneggerin tähdittämien Conan-elokuvien kanssa.
Momoan tähdittämä Conan The Barbarian – elokuva floppasi elokuvateattereissa. Noin 90 miljoonan dollarin tuotantokulujen peitoksi saatiin vaivaiset 48 miljoonan dollarin lipputulot. Hollywood Reporter -sivusto nimesi Conan The Barbarianin elokuvavuoden 2011 viidenneksi isoimmaksi flopiksi.
Marcus Nispelin ohjaama elokuva ei kerännyt mairittelevia arvosanoja ja se tuomittiin yleisesti epäonnistuneeksi rainaksi. Rotten Tomatoes -sivuston kävijöiltä elokuva on saanut vaatimattoman 25% suosituksen.
Elokuva on alusta loppuun yhtä kallojen murskausta, päiden irrottamista ja ihmisten seivästämistä. Leikkaajalla on ollut eniten hommia, mutta hänkään ei ole mikään visionääri. Tappamiskohtaukset on toteutettu niin nopeilla leikkauksilla, että 3D-tekniikka pelkästään haittaa niiden katsomista. Taistelut ovat yhtä kuvamössöä. Näin tylsää taistelua ja tolkutonta teurastusta näkee harvoin”, kirjoitti MTV3:n kriitikko Minna Karila elokuussa 2011.
Film-o-Holic -sivustolla elokuvaa ruodittiin helläkätisemmin.
Hetkittäisistä epäkohdistaan huolimatta Conan The Barbarian on sujuvan kelvollista barbaariviihdettä ja tarjoaa eskapistiseksi ajanvietteeksi tarkoitetun pulp-kirjallisuuden elokuvallisen vastineen. Elokuva ei nouse lajityyppinsä yläpuolelle saatika yllä Conan Barbaarin unohtumattomiin sfääreihin, mutta se ei ole myöskään tökerö floppi, jossa hahmon luonne ja ominaisuudet on runneltu tunnistamattomiksi.




