007 ja kultainen silmä (K12) – Nelonen maanantaina 24.08. klo 21:00
Nelonen esittää maanantaina vuonna 1995 valmistuneen Bond -elokuvan, jossa Pierce Brosnan nähdään ensimmäisessä James Bond -roolissaan. Kaikkiaan hän esiintyi neljässä Bond-elokuvassa vuosina 1995–2002.
007 ja kultainen silmä on myös ensimmäinen Bond-leffa, jossa tiedustelupalvelu MI6:n johtajan M:n roolissa nähdään nainen, Judi Dench.
Denchin viimeinen M-rooli nähtiin Skyfall-leffassa vuonna 2012. Kaikkiaan hänet nähtiin seitsemässä Bond-leffassa.
Bond-tytön roolissa nähdään puolestaan ruotsalais-puolalainen Izabella Scorupco. Nykyisin 50-vuotias kaunotar esiintyi myöhemmin muun muassa Renny Harlinin Manaaja: Alku -elokuvassa.
Elokuvan tunnuskappaleen Golden Eye tulkisee Tina Turner. Kappale on U2-yhtyeen Bonon ja The Edgen käsiala.
007 ja Kultainen silmä kuvattiin Lontoossa, Pietarissa, Puerto Ricossa ja Sveitsissä. Elokuva oli ensimmäinen Bond-elokuva, jossa käytettiin tietokoneohjelmalla tuotettua grafiikkaa. Tietokoneanimaatiota käytettiin muun muassa junakohtaukseen ja Puerto Ricossa olevaan kuvitteelliseen järveen.




