Tänään TV:ssä unholaan painunut kotimainen klassikko – äänestettiin 90-luvulla historian kolmanneksi parhaaksi suomalaiselokuvaksi

Ihmiset suviyössä – TV1 perjantaina 28.08. klo 13:25

Valentin Vaalan ohjaamassa elokuvassa kuvataan erilaisia ihmiskohtaloita ja kaunista kesäyötä erään maalaispitäjän alueella.

Elokuva keräsi ylistäviä arvosanoja ja se sai puolet vuonna 1949 jaetuista Jussi-palkinnoista.

Vuonna 1992 kuusikymmentä suomalaista kriitikkoa äänesti parasta suomalaiselokuvaa Suomen 75-vuotisjuhlan kunniaksi. Ihmiset syviyössä jakoi kolmannen sijan Edwin Laineen Tuntemattoman sotilaan ja Matti Kassilan Elokuun kanssa.

Elokuva perustuu F. E. Sillanpään samannimiseen romaaniin. Sillanpään kerrotaan korostaneen Vaalalle, että tämä muistaisi, että päähenkilöitä on vain yksi – suviyö!

Ihmiset suviyössä kuvattiin Hämeen maaseudulla, Hauholla. Se esitettiin ensimmäisen kerran televisiossa vasta vuonna 1963.

”Suomi-Filmin on saatava sulimmat kiitoksemme siitä ilahduttavasta taiteellisesta ambitiosta, millä se käy käsiksi arvokkaisiin suomalaisiin aiheisiin, vaikkei niissä ehkä aina olekaan mitään helposti kansaan menevää sovinnaista sisältöä”, summasi Uuden Suomen kriitikko Raoul af Hällström.

Elokuvan myötä päättyi yksi aikakausi. Se oli viimeinen elokuva, johon aikansa valovoimaisimpiin elokuvanäyttelijöihin lukeutunut Lea Joutseno osallistui taiteilijana. Hän toimi käsikirjoittajana ja sai työstään Jussi-palkinnon. Näyttelijänura oli päättynyt jo edellisvuonna elokuvaan Kilroy sen teki.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone