The Blair Witch Project (K16) – Sub
Sub esittää maanantaina vuonna 1999 valmistuneen kulttielokuvan, jonka tenho ei ole kadonnut 20 vuodessa.
Dokumentariseen tyylilajin kauhuelokuvassa kolme elokuvaopiskelijaa lähtee videota tehdessään etsimään pahamaineista Blairin noitaa.
Pienen budjetin leffa kuvattiin kahdeksassa päivässä, pääosin käsivaralla tavallisella videokameralla. Vaikka elokuva valmistui vaivaisella 60 000 dollarilla, se tuotti yllättäen maailmanlaajuisesti noin 250 miljoonaa dollaria.
The Blair Witch Projectin kassamenestys ei näkynyt näyttelijöiden lompakoissa. Pääkolmikko Heather Donahue, Michael C. Williams ja Joshua Leonard saivat alun perin 1000 dollarin päiväpalkkion. Elokuvan menetys nosti palkkioita. Michael C. Williams kertoi vuosia myöhemmin saaneensa yhteensä 300 000 dollaria.
Pääosaa esittäneen Heather Donahuan ura näyttelijänä kääntyi laskuun 2000-luvun lopulla. Hän lopetti näyttelemisen vuonna 2008 ja aloitti lääkinnällisen marijuanan viljelyn. Hänen esikoisromaaninsa ilmestyi vuonna 2011.
Muistatko The Blair Witch Projectin opiskelijatytön? – tältä hän näyttää nyt




