Liv esittää tiistaina palkitun draamaelokuvan Blue Valentine, joka kertoo kertoo Deanin (Ryan Gosling) ja Cynthian (Michele Williams) parisuhteesta aina ihastumisesta onnettomaan avioliiton satimeen.
Dean on kouluja käymätön haihattelija, kun taas Cindy lääketieteen opiskelija, jonka tähtäin on korkealla. Ajan myötä vastakohdat eivät ruoki toisiaan ja pariskunta ajautuu erilleen toisistaan.
Vuonna 2010 valmistuneessa elokuvassa on paljon seksikohtauksia, muun muassa Deanin antamaa suuseksiä Cynthialle. Elokuvan ikärajoista päättävä elin Yhdysvallossa (MPAA) mätkäisi elokuvalle korkeimman mahdollisen ikärajan NC-17, joka vastaa K-18-ikärajaa.
Artikkeli jatkuu ilmoituksen jälkeen.
Elokuvan tuotantoyhtiö The Weinstein Company valitti ikärajasta onnistuneesti. Elokuvan ikärajaksi vaihtui R eli alle 17-vuotiaat saivat katsoa sen aikuisen seurassa. Myös Ryan Gosling protestoi äänekkäästi elokuvan ensimmäistä ikärajaa.
Michele Williams sai roolistaan parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden. Molemmat päätähdet saivat myös Golden Globe- ja Satellite Awards -ehdokkuudet.
Suomessa kulttihelmi jäi vähälle huomiolle ja ilman teatterilevitystä. Blue Valentine sai tv-ensi-iltansa Teeman elokuvafestivaalilla 2014.




