Maila Talvion romaaniin perustuva elokuva sijoittuu 1800-luvun torppariaikoihin. Elokuvan tarina on hurja.
Tauno Palon esittämä kartanon poika Otto viettelee palvelijattarena olevan orpotytön Lenin ja lähettää tämän sitten emännäksi Pimeänpirtin torppaan. Vuosien kuluttua Otto alkaa himoita nuorta Hannia tietämättä, että tämä on Lenin ja hänen tyttärensä. Otto raiskaa Hannin. Tytöstä tulee kaupungin syntisen bordellin viettelijätär, joka syöksee miehiä turmioon.
Syystäkin elokuvan ikäsuositus on K15. Se joutui myös elokuvatarkastamon syyniin.
Elokuvan hurja tarina on myös toteutettu hurjalla dramaattisuudella, ja vaikka elokuvatarkastamo aikoinaan poistikin siitä yhden puukotuskohtauksen, on se silti liian raivopäistä katsottavaa perheen pienimmille”, elokuvaa ruoditaan Ylen sivuilla.
Monet kriitikot ihastelivat etenkin Toini Aaltosen käsikirjoituksen tiiviyttä. Muutoin vastaanotto hämmentynyt ja ristiriitainen.
Mitä muuta tänään tulee TV:stä? – katso ohjelmaoppaasta.





Ylen sanoin:
”Pimeänpirtin hävitys
Maila Talvion romaaniin perustuva elokuva viime vuosisadan vaihteen torppariperheestä.”
Viime vuosisata on vaihtunut vuoden 2000 tienoilla, muttei veroeläteiltä sitä älykkyyttä voi vaatia.