Piano (K16)
Yle Teema esittää torstaina kolmella Oscarilla palkitun draamaelokuvan, jonka pääosissa ovat Holly Hunter ja Harvey Keitel.
Vuonna 1993 valmistuneessa elokuvassa maanomistajan vaimoksi kaupattu mykkä Ada saapuu uuteen kotiinsa toiselle puolelle maapalloa tyttärensä ja ainoan ilmaisuvälineensä,
Piano valittiin maailman parhaaksi naisen ohjaamaksi elokuvaksi BBC:n kyselyssä marraskuussa 2019. New York Timesin kriitikot valitsivat Pianon vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.
Elokuvaan liittyy tuhkimotarina. Anna Paquin sai 11-vuotiaana Oscarin Piano-elokuvan sivuosaroolista. Rooli Flora McGrathina oli ensimmäinen ja hänellä oli ennen kuvauksia hyvin vähän kokemusta näyttelemisestä.
Paquin on näytellyr myöhemmin muun muassa X-Men -elokuvissa sekä televisiosarjassa True Blood.
Piano oli ehdolla kahdeksan Oscarin saajaksi. Paquinin lisäksi Oscarin saivat Holly Hunter palkittiin parhaasta naispääosasta ja Jane Campion parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta.




