Lost In Translation – maanantaina 31.08. klo 22:00
TV5:llä nähdään maanantaina vuonna 2003 valmistunut taiteellinen draamaelokuva Lost in Translation.
Tarinassa ikääntynyt filmitähti ja yksinäinen nuori nainen tapaavat sattumalta tokiolaisessa luksushotellissa. Kumpikin käy tahollaan läpi omaa kriisiään päätyen viettämään hetken aikaa yhdessä oudossa kaupungissa. Pääosissa ovat Bill Murray ja Scarlett Johansson.
Elokuva kuvattiin huomaamattomasti ns. sissitaktiikalla Tokion keskustassa tavallisten kaduntallaajien seassa.
Leffa valmistui vaivaisella 4 miljoonalla dollarilla, ja sen tuotti lähes 120 miljoonaa dollaria.
Vuonna 2016 Lost in Translation valittiin BBC:n äänestyksessä tämän vuosisadan 25 parhaan elokuvan joukkoon. Äänestykseen osallistui elokuva-asiantuntijoita eri puolilta maailmaa.
Suositun Rotten Tomatoes -elokuvasivuston kävijöistä peräti 95 prosenttia suosittelee elokuvaa.
Lost in Translation oli Scarlett Johanssonin läpimurto. 25-vuotiasta Charlottea näytellyt Johannsson oli kuvausten aikaan vain 17-vuotias.
Lost in Translation sai neljä Oscar-ehdokkuutta. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Sofia Coppola voitti Oscarin parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta.
Lost in Translation on minimalistinen romanssi – japanilaisuudesta, amerikkalaisuudesta, eurooppalaisista vaikutteista, yksinäisyyden ja juurettomuuden tunteista koottu elokuva, joka vaikuttaa katsojaan kuin kuiskaus. Se on jotain surumielistä, hauskaa, kaunista, haurasta ja vähän arvoituksellista. Rakkaudentunnustus Tokiolle, ja vierauden tunteelle, elokuvaa luonnehdittiin Ylen sivuilla.
Murrayn ja Sofia Coppolan yhteistyö saa jatkoa On the Rocks -draamakomediassa, joka saa ensi-iltansa Apple TV -suoratoistopalvelussa lokakuussa. Katso leffan traileri alta.




