Tänään TV:ssä merkittävä suomalainen elokuva ja ”eheimmin toteutettu talvifilmimme”

Ryysyrannan Jooseppi – Yle TV1 Perjantai 11.11. klo 13:30

Roland af Hällströmin ohjaama elokuva kertoo suurperheen elämästä Nälkämaan korvessa 1920-luvulla.

Elokuva perustuu Ilmari Kiannon romaaniin vuodelta 1924. Sekä romaania että elokuvaa pidetään kansallisena merkkiteoksena.

Tarina sijoittuu kansalaissodan jälkeiseen aikaan 1920-luvulla. Päähenkilön Joosepin taustalla on oikea henkilö: Suomussalmella Pesiöjärven rannalla asunut Jooseppi Kyllönen.

Suurin osa elokuvan kuvauksista tehtiin Espoon Otaniemessä. Köyhälistöromaanin elokuvaversiota pidettiiin onnistuneena. Helsingin Sanomien Paula Talaskivi piti elokuvan talvikohtauksia merkittävinä:

Näin on aikaansaatu tähän asti ehkä kaikkein eheimmin toteutettu talvifilmimme, sellainen, jossa lumi ja kylmä ja pyry silminnähtävästi liittyvät ihmisten laatuun, mielialaan, elämään ja kuvattuihin tapahtumiin.

Lähde: Elonet

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone