Tänään TV:ssä legendaarisen nyrkkeilijän tarina

Muhammad Ali – suurin ja kaunein – Yle Teema Sunnuntai 23.4. klo 16:00

Yle Teemalla nähdään sunnuntaina edesmenneen nyrkkeilijalegendan Muhammad Alin muistoa kunnioittava William Kleinin dokumentti Muhammad Ali  – Suurin ja kaunein.

Vuonna 1974 ilmestynyt dokumentti on maailmankuulun valokuvaajan ja elokuvantekijän William Kleinin ohjaama monisärmäinen muotokuva huimasta nyrkkeilijästä, kansalaisoikeustaistelijasta ja showmiehestä Muhammad Alista (1942–2016).

Dokumenttielokuva on kuvattu nopealiikkeisen nyrkkeilijän uran kahdessa tärkeässä vaiheessa. Nuoren Cassius Clayn nousu maailman huipulle ja rääväsuiseksi superjulkkikseksi että ottelukieltoon joutuneen, tittelinsä menettäneen kansalaisoikeustaistelijan Muhammad Alin paluu huipulle kymmenen vuotta myöhemmin.

Elokuvan kaari ulottuu 1960-luvun alun Louisvillesta ja mustaa nyrkkelijälupausta rahoittavista valkoisista liikemiehistä Beatlesin ja Malcom X:n kohtaamisten kautta Black Powerin nousuun sekä Zairessa vuonna 1974 järjestettyyn ”Rumble in the Jungle” -otteluun, jossa Muhammad Ali voitti raskaansarjan maailmanmestaruuden Georges Foremanin tyrmäyksellä takaisin itselleen.

Dokumentti esitetään Teemalla uusintana.

Lähde: Yle Teema.

Will Smithin tähdittämä Ali-elämäkertaelokuva on saatavissa Elisa Viihteen vuokraamosta ja ohjelmakirjatosta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone