Tänään TV:ssä legendaarinen Suomi-dokumentti – joutui sensuroiduksi pornografian takia

Perkele – kuvia Suomesta (K16) – TV1

Ylen ohjelmistossa nähdään ja kuullaan helmikuun aikana monipuolinen läpileikkaus edesmenneen kirjailijan, ohjaajan ja poliitikon Jörn Donnerin tuotantoa.

Yle Teema esittää tiistaina kotimaisen kulttiklassikon Perkele! Kuvia Suomesta. Jorn Donnerin vuonna 1971 valmistuneen dokumenttielokuvan pääosassa on Suomen kansa. Elokuvassa jalkaudutaan ympäri Suomea ja tavalliset ja tunnetummat henkilöt saavat sanoa sanottavansa muun muassa politikasta, ajan ilmiöistä sekä omasta arjestaan.

Perkele! Kuvia Suomesta luetaan yleensä Donnerin elokuvaksi, vaikka ohjauksesta vastasi työryhmä, johon kuuluivat Donnerin lisäksi Erkki Seiro ja Jaakko Talaskivi.

Dokumentti on katsaus 70-luvun alun Suomesta, mutta nykykatsojalle se näyttäytyy ajankuvana. Elokuvassa muun muassa Rauli ”Badding” Somerjoen, M.A. Nummisen ja Arja Saijonmaan  esittämän laulut ovat saavuttaneet niin ikään kulttisuosion.

Elonet-sivusto kertoo, että Valtion elokuvatarkastamo määräsi elokuvasta poistettavaksi kolme kohtaa, ilmeisesti pornografisina ja sukupuolikuria loukkaavina. Elokuvatarkastamo hyväksyi alkuperäisen version vasta vuonna 1986.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen.

1960- ja 1970-lukujen taitteessa elettiin suurta maaltamuuton aikakautta: maaseutu autioitui ja väkeä muutti kasvukeskuksiin, pääkaupunkiseudulle ja Ruotsiin leveämmän leivän toivossa. Kekkonen, Neuvostoliitto ja opiskelijaradikalismi olivat arkea, päivittäisiä puheenaiheita olivat siirtolaisuus, rakennemuutos, voivuoret ja peltojen paketointi.

Jörn Donnerin päivitetty dokumentti Perkele 2 – kuvia Suomesta ilmestyi vuonna 2017. Toinen osa on läpileikkaus 100-vuotiaasta Suomesta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone